sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Hyvää joulua


Hyvää joulua teille kaikille! Varsinainen jouluhössötys on ainakin meillä perinteiseen tapaan ohi ja näin joulupäivänä tutkitaan saatuja lahjoja ja syödään ihan liikaa suklaata. Jotain lautapelejä saatetaan koko perheen kesken kokeilla. Joulupäivänä ei ole enää perinteiden vaatimia kaavoja, ei tarvitse lähteä mummilaan, miettiä missä vaiheessa jouluruoka syödään ja lahjat avataan. Juhlan vaatimat ohjemanumerot on suoritettu ja jäljellä on rauha ja jouluvalojen pehmeä hohde. Tuntuiko joulu teistä tänä vuonna joululta?

Varttuessaan monelle tuntuu käyvän niin, että joulu lakkaa tuntumasta joululta. Mikä on se ydin ja taika, joka lapsuuden jouluissa aina oli? Joulu oli vuoden kohokohta, sen odotus tuntui kestävän ikuisuuksia. Lahjakasaa kuusen alla katsoessa ei käynyt mielessäkään miettiä, paljonko siihen kaikkeen on kulutettu rahaa, eikä itsellä tietenkään ollut lainkaan paineita hankkia lahjoja muille, koska joulupukkihan sen hoiti! Talon nurkissa kulki tonttuja. Niille jätettiin joskus pipareita. Nyt seinien välissä rapisee vain hiirten pikkuiset jalat.

Olen itse löytänyt joulutunnelmaa näin myöhemmin lahjojen antamisesta. Minusta on mukava ideoida lahjoja, jotka ilahduttaisivat saajaansa mahdollisimman paljon. Lyhytterapian psykologini antoi minulle kerran tehtäväksi kirjoittaa ylös positiivisia ajatuksia itsestäni, ja hyvien lahjojen antaminen on yksi, jonka listaan kirjoitin. Tänä vuonna lahjatkin jäivät vähän viimehetkeen, kun en oikein jaksanut etsiä ja keksiä enkä ihan sataprosenttisesti tuntunut saavan kiinni ajankulustakaan. Joulu tuli melkein yllättäen. Lopulta kaikille perheenjäsenille kuitenkin löytyi paketit, jotka tuntuivat ilahduttavan. Isä sai Kanteletar-kirjan, koska pitää kalevalaisesta runoudesta ja suomalaisesta kulttuuriperinteestä. Äidille löytyi kirpputorilta kaunis kaulakoru, jolle askartelin nätin rasian, ja lisäksi neuloin hänelle sormikkaat. Sormikkaissa on pitkät varret, mitä äiti arvosti kovasti. Sormikkaiden ohje löytyy Novitan sivuilta. Sisko sai pleikkaripelin, jota oli toivonut. Mummille askartelin kirjarasian.

Sain itsekin lahjoja, joita olin toivonut, ja rahaa, mikä opiskelijalle on aina tarpeen. Siskoltani toivoin Jääkaappirunous-magnettisettiä ja sainkin. Irrottelin magneettisanat toisistaan ja kiinnitin pakastimen kylkeen. Pienenä minä ja siskoni leikimme samaisen pakastimen kyljessä värikkäillä, monen muotoisilla magneeteilla. Nyt on taas magneetteja, joilla leikkiä, vaikka niissä onkin vähemmän värejä kuin silloin ennen.

Sellaista. Saa näiden kanssa jonkin verran aikaa kulumaan. Minusta sanamagneetit ovat sellaisenaankin kauniita, ja voihan niitä yhdistelemällä saada vaikka uusia ideoitakin.

Mukavaa joulunaikaa ja uutta vuotta! Toivotaan, että ensi vuodesta tulee hyvä. Voidaan ainakin leikkiä jonkinlaista uutta alkua taas.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Luovan kirjoittamisen kurssilta: I'll Keep Listening

// Haluan jakaa teille tähän yhden tekstin, jonka kirjoitin englannin luovan kirjoittamisen kurssilla. Teksti on tietenkin englanniksi ilmeisistä syistä.



The sky was full of black birds circling above me. Yesterday my therapist told me that it’s not possible to miss a feeling that you have never experienced. If you miss it, you have felt it.

The birds placed themselves on the powerlines like notes. I wondered what kind of melody they would make, but I never learnt how to read music, not really, not like you. No one ever was quite like you. You with your hair always out of order, just like everything about you, a hair like ruffled feathers. 

I miss you quite a lot actually, who would’ve believed? Sometimes I’m almost sure I dreamt you and you never existed at all. I’m not sure which thought seems less impossible; a universe that can contain something like you or a universe you never were a part of. But my therapist says you can’t miss something you didn’t experience, and my dear, you were an experience. I’m rambling again, I know you hated that.

I’m sorry.

Now there are black winged birds in my apple trees, like they’re trying to replace the leafs long dead. The sky is grey like it always is and I’ve forgotten how it feels to be warm. The birds are staring at me through the glass, are you one of them? These judgmental feathery leafs like death omens right outside. No, you’re not one of them, I should know.

These curtains in my kitchen windows are hideous. I should never have let you pick them, but the birds are staring at me now and I can’t let them keep looking at me like that.

Will you ever come for me?

And the saddest part is I keep listening to the wind and sometimes it sounds exactly like you complaining how we’ve always ran out of milk when you want to eat cereal.

My therapist says I’m doing great.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Väsyttää...


Tämä blogi näköjään skippasi kesän lisäksi vielä syksynkin. Kesällä viihdyin muun tekemisen parissa, syksy toi mukanaan uuden lukuvuoden (sairasloma on ohi), mutta viime aikoina olen vain ollut väsynyt. Niin paljon vaivaa viitsiä kirjoittaa tekstiä, siirtää kuvia tietokoneelle ja editoida niitä, asetella kaikki blogiin julkaisukelpoiseksi kokonaisuudeksi... Mihin ihmeeseen minä olen kadottanut innostuksen näihinkin juttuihin? Ehkä se on yksi niitä asioita, joiden aloittaminen tuntuu taas ihmeen työläältä, vaikka tiedän, että sen tekemisestä tulisi parempi olo. Itseilmaisua ja niin edelleen.

Syksyn tullen olin hyvinkin energinen. Kesän lopulla suorastaan odotin koulun alkua ja olinhan suorittanut kesällä pitkästä aikaa tentinkin loistavalla arvosanalla. Sairasloma tosiaan loppui ja syyskuusta alkaen olen taas ollut opintotuen piirissä. Otin lukujärjestykseeni kunnianhimoisesti pro seminaari -kurssin, jonka yhteydessä siis on tarkoitus saada tehtyä kanditutkielmaa. Sen lisäksi ilmoittauduin englannin luovaan kirjoittamiseen ja yhteen sivuainekurssiin, jonka lopetin alkuunsa huomattuani sen olevan vaativampi kuin olin arvellut ja todettuani, etten oikeastaan edes tarvitse kyseistä kurssia.

Syksyllä alkoi myös YHTS:n maksama lyhytterapia, johon sisältyy korkeintaan kymmenen käyntiä yksityisellä psykologilla. Minulla on jäljellä vielä ainakin yksi kerta, silloin katsotaan että sovitaanko vielä yksi tapaaminen sen jälkeen vai onko se siinä. Nuo terapiakäynnit ovat tuntuneet jotenkin intensiivisemmiltä kuin aikaisemmat juttutuokioni YTHS:llä, ja olen tapaamisten jälkeen tuntenut oloni väsyneeksi ja ikään kuin tulehtuneeksi, ainakin sen lopun päivää ja yleensä seuraavankin. Sitä se kai on, kun kipeitä asioita kaivetaan esiin, mutta se on kai tarpeellista, jotta kyseiset henkiset mustelmat pääsisivät paranemaan. 

Pro seminaari -kurssi jäi siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt alkaa palauttaa osasuorituksia. Miksi on niin vaikeaa ottaa ja lukea asioita itse valitsemastaan aiheesta? Miksi on niin vaikeaa etsiä tietoa, kun ongelma on nimen omaan se työhön ryhtyminen ja tekstien lukeminen eikä niinkään se, etten tietäisi mistä aloittaa? En saanut tekstiä syntymään, en saanut tutkielmaa edistettyä, jättäydyin pois kurssilta. Terapiassakin psykologini kanssa puhuimme, että se on varmasti hyvä ratkaisu ja otan sen kurssin uudestaan sitten keväällä, mutta silti oli luovuttajafiilis sen jälkeen. 

Luovan kirjoittamisen kurssi sentään näyttäisi tulevan täyteen. Siitä puuttuu enää yhden pienen jutun palautus. Oppitunnit on käyty, tekstit kirjoitettu ryhmätovereiden tekstit kommentoitu. Pääni tahtoo edelleen toimia englanniksi mikä hankaloittaa omien suomenkielisten kirjoitusprojektieni edistämistä. Pitäisi lukea joku suomenkielinen kirja. En olekaan lukenut kirjoja taas pitkään aikaan. Suosituksia otetaan vastaan.

Ja voi miten pimeää on koko ajan! Asiaa ei juurikaan auta se, että vuorokausirytmini on päin mäntyä taas, kun minulta on jäänyt ilmoittautumatta kulttuuripajallekaan nyt tässä jaksossa. Että ihmekös se, jos väsyttää koko ajan, kun nukkuu koko päivän eikä tee mitään järkevää. 

Parisen viikkoa sitten tuli täyteen vuosi siitä, kun soitin YTHS:lle mielenterveysongelmistani. En oikein osaa sanoa, onko minulla nyt parempi olo, mutta ainakin voin tuntea tekeväni asialle jotakin. Ja yhden erityistaidon olen tämän kyseisen vuoden aikana oppinut; osaan hyvin peittää itkemisen jäljet. Minä nimittäin itken lähes poikkeuksetta puhuessani jollekulle ääneen ongelmistani. Tunnin vetistelyn jälkeen rauhoittuminen ja meikin korjaaminen vessassa tekevät ihmeitä. Meikkaaminen itsessään rauhoittaa minua, erityisesti tykkään terapian jälkeen laittaa huulipunaa. Se antaa jotakin mihin keskittyä ja kotimatkaa varten hieman lisää itsevarmuutta kun pitää astua ihmisten ilmoille.

Tämä kuva on otettu viimeisimmän terapiakäynnin jälkeen. Tunti itkemistä, puoli tuntia rauhoittumista ja vähän meikkiä. Oven toisella puolella soi radiosta Queenin The Show Must Go On, mikä tuntui kovin sopivalta siinä tilanteessa. Pinkit pääkallokorvikset löysin kirpparilta.

Toivottavasti teillä on ollut mukava syksy.

torstai 18. elokuuta 2016

Androidin onnea



Kuvassa ovat vierekkäin uusi ja vanha puhelimeni. Honor 7 vs. Lumia 520. En ole kovin hyvin perillä kaiken maailman teknisistä jutuista, joten minulta ei kannata odottaa kattavaa arvostelua siltä saralta. Sen sijaan ajattelin listata muutamia suosikkisovelluksiani ja -pelejäni, kuten jo vähän lupailin. Uutta kännykkää valitessani tärkein kriteeri oli, että sen on oltava Android-puhelin, jotta vihdoinkin ei tarvitsisi välittää rajoituksista, jotka tulevat ilmoituksen "saatavana Androidille ja iPhonelle" muodossa.



Calm tarjoaa ohjattuja meditaatioharjoituksia sekä ilman ohjausta toimivan ajastimen. Tutustuin tähän sen nettiversion kautta, mutta säännöllinen meditointi jäi lähinnä siihen, etten aina viitsinyt avata tietokonetta vain tämän tähden. Eräs otollinen tilaisuus meditoinnille olisi myös ollut bussimatkoilla, mutta kuinka ollakaan - tätä ei saa Windows-puhelimelle. Vaikka olisin mennyt kännykkäni selaimen kautta osoitteeseen calm.com, automaattinen ohjaus käänsi minut sivulle, joka käski ladata mobiilisovelluksen. 

Nyt saatuani puhelimen, jolla kyseinen sovellus toimii, helpottui myös meditoinnin harjoitus säännöllisemmin. Mindfulness-meditaatiollahan on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Noin vartin rentoutumis- ja hiljentymishetki kuulemma vähentää stressiä jo huomattavasti, ja yllättävän monet fyysiset sairaudet puolestaan aiheutuvat stressistä, joten terveyden pitäisi noin kokonaisvaltaisesti parantua. Vartti päivässä ei ole paljoa, mutta se unohtuu yllättävän helposti. Ohjatun meditaatioharjoituksen löytyminen kännykästä helpottaa jo huomattavasti minunlaiseni aloittelijan harjoittelua. Calm on minusta oikein miellyttävä, pidän rauhallisesta naisäänestä, joka ohjeistaa lempeästi englannin kielellä, mihin milloinkin pitäisi kohdistaa huomio. Jos mindfullness kiinnostaa, ja osaat englantia siinä määrin, että pysyt ohjeistuksessa kutakuinkin mukana, Calm on mainio tapa aloittaa. 




Booster Buddy on tarkoitettu meille, joilla on ongelmia mielenterveyden kanssa. Aluksi valitset itsellesi eläinkaverin, joka on joka päivä herätettävä suorittamalla kolme tehtävää. Tehtävät ovat aina erilaisia ja ovat arkisia asioita: uuden reseptin etsiminen netistä, mieti minkä vihanneksen voisit tänään syödä, tutki onko lähistöllä sinua kiinnostavia taidenäyttelyitä, varaa hammaslääkäriaika jos viimekertaisesta on kulunut yli kuusi kuukautta... olipa yksikin tehtävä sellainen, että pukeudu, jos et vielä ole pukeutunut. Mikäli annettu tehtävä on jotain, mitä et voit tehdä, on aina mahdollisuus vaihtaa se toiseen. Kun kaikki kolme tehtävää on suoritettu, eläinkaveri herää, kiittää sinua vaivannäöstäsi ja antaa sinulle jonkin inspiroivan lainauksen. Kaveri myös muistaa aina pyytää, että tulisit herättämään hänet huomennakin. Jos jonakin päivänä kaveri jää herättämättä, mitään rangaistusta ei tule. Pyyntö olla seuraavanakin päivänä kaverin apuna onkin ehkä hyödyllisimmillään, jos käyttäjällä on vaikeuksia pysyä hengissä; vähintäänkin sovelluksen eläinkaveri muistaa päivittäin toivoa, että olet maailmassa vielä seuraavanakin päivänä. 

Joka päivä avattaessa sovellus ensimmäistä kertaa, tulee näkyviin ruutu, joka kysyy "How are you doing today?" johon vastataan valitsemalla sopiva hymiö kuvauksineen: Good - Not Great - Struggling - Crisis. Tämä ominaisuus on ehkä oma suosikkini, sillä jälkeenpäin kalenteria katsomalla on helppo pysyä kärryillä, millainen vointi on ollut noin pitemmällä aikavälillä. Helposti sitä tulee muistaneeksi vain muutaman viime päivän fiiliksen, varsinkin jos se on ollut erityisen voimakas joko hyvässä tai pahassa. Booster Buddy on kaiken kaikkiaan oikein kiva sovellus.



Uuden puhelimeni kanssa olen huomannut e-kirjojen lukemisen olevan ihan kätevää ja mukavaa. Honor 7:n näyttö on sen verran iso, että siitä on mukava lukeakin, ja e-kirjoja on helppo saada käsiinsä tarvitsematta lähteä minnekään. Kindle tietysti on Amazonin sovellus, ja helposti on vaarana, että kirjojen helppo ostaminen alkaa näkyä budjetissakin... Vielä kun Amazonin e-kirjoista on saatavilla ilmaiset näytteet jokaisesta, on helppoa tulla houkutelluksi ostamaan koko versio. Amazonissa (englanninkielisten) e-kirjojen hintataso on kuitenkin huomattavan alhainen esimerkiksi suomalaiseen Elisa Kirjaan verrattuna, saati sitten kovakantisiin painettuihin kirjoihin. Ilmaisia e-kirjoja löytyy myös jossain määrin, etenkin klassikkokirjoja löytyy eri paikoista ihan laillisesti, ja kirjastotkin ovat alkaneet jonkin verran ottaa kokoelmiinsa e-kirjoja. Ainakin Pirkanmaan kirjastoilta löytyy valikoima, joka tosin on vielä suppean puoleinen.

E-kirjat jakavat mielipiteitä. Omastakin mielestäni paperisilla kirjoilla on oma viehätyksensä, enkä haluaisi luopua niistä. Kuitenkin olen itse nyt huomannut, että myös kännykän ruudulta lukeminen on minusta ihan miellyttävää varsinkin, kun kyseiselle näytölle vähän sitä tekstiä mahtuukin. Saatoin hyvinkin uppoutua tarinaan ja unohtaa lukevani e-kirjaa, eikä minun kännykkäni näyttö jää paljon pienemmäksi vaikka pokkarin sivuista. Toki e-kirjoissa on ongelmapuolia ja joillekin on vaikeaa keskittyä lukemaan ruudulta. Sanoisin silti, että e-kirjoille on hyvä antaa mahdollisuus, eikä suhtautua kielteisesti vain, koska se ei ole paperinen kirja. 

Kuvassa on alkua Sarah Winmanin teoksesta A Year of Marvellous Ways. Olen aiemmin lukenut suomennoksena hänen edellisen kirjansa Kani nimeltä jumala, josta pidin kovasti.




En kestä. Tämä on niin ihana. Yritän koota itseni, jotta saisin jotain järkevää kirjoitetuksi. No niin.

Creatures Such as We on tekstipohjainen peli tai interaktiivinen romaani, jota voi pelata myös selaimessa. Uutta puhelintani saan kuitenkin kiittää sen löytämisestä, sillä pelejä ja sovelluksia selaillessani Google Play -kauppa suositteli minulle tätä. Peliksi se on luokiteltu, mutta minusta siihen kannattaa ehdottomasti suhtautua enemmänkin romaanina, tarinana - ei niinkään yrittää suoriutua mahdollisimman hyvin tai kerätä pisteitä. Ei tässä pisteitä edes jaeta. Tai minä en huomannut ainakaan. 

Tarina sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, jossa Kuuhun tehdään turistimatkoja. Kuun pimeälle puolelle on perustettu turistikeskus, jonka oppaana pääsee itse pelaamaan. Hahmon saa luoda itse suuresta määrästä vaihtoehtoja. Määriteltävänä on ikä, sukupuoli (sisältää pelkän mies/nainen jaon lisäksi trans-vaihtoehdot sekä vaihtoehdon "other") ja hahmon etninen tausta (vaihtoehtoja tarjotaan pitkä lista ja tähänkin sisältyy vielä "other"). Hahmo myös nimetään itse. Sukupuoli ei myöskään vaikuta esimerkiksi siihen, tarjotaanko esimerkiksi meikkausvaihtoehtoja, tai kehen voi ihastua.

Pelihahmo - tai päähenkilö - pelaa ajan kulukseen videopelejä, joista uusinta myös lukija pääsee ohjailemaan. Hänen yllätyksekseen kyseisen videopelin tekijätiimi onkin hänen seuraava opastettava turistiryhmänsä. Peli keskittyy pitkälti näiden turistien kanssa kommunikoimiseen ja myös romanssivaihtoehto on saatavilla. Pelkkään romanttiseen tai muuhunkaan päämäärään ei voi yksin keskittyä, sillä peli ikään kuin pakottaa kommunikoimaan myös muiden kanssa ja keskittymään eri asioihin. Rakastuin kovasti näihin hahmoihin - muihinkin kuin siihen, johon annoin pelihahmoni ihastua - sillä heillä kaikilla oli omat persoonallisuutensa ja mielipiteensä. Tästä syystä hahmojen kanssa käydyt keskustelut olivat mielenkiintoisia ja ne tarjosivat paljon ajateltavaa myös oikeaan elämään. 

Kaikki ei mene turistien vierailun aikana ihan suunnitelmien mukaan, ja itse saakin tietenkin valikoida, miten oma pelihahmo kyseiset tilanteet hoitaa. Vaikka jokin asia menisikin huonosti, se ei välttämättä tarkoita, että olisit tehnyt virheen tai pelannut huonosti; ei oikeassa elämässäkään kaikki aina suju vaikka mitä tekisi, ja siksi tämä ehkä niin hyvä onkin. Tästä syystä painottaisin tätä interaktiiviseksi romaaniksi pelin sijaan. Eihän hyvissä tarinoissa päähenkilö voi koko aikaa olla tyytyväinen ja onnistua.

Eläydyin hyvin voimakkaasti tunteisiin, joita hahmoni missäkin tilanteessa koki. Imeydyin tarinaan vähintään yhtä syvällisesti kuin hyvään kirjaan. Ainoa harmin aihe minulla on, että se loppui. Olisin viihtynyt kyseisessä maailmassa kyseisten hahmojen kanssa paljon, paljon kauemmin. Itseasiassa saatuani pelin päätökseen, pelasin sen heti uudestaan läpi. En ollut valmis vielä jättämään pelin maailmaa. Tämä tarina on aivan ihana, en voi muuta sanoa. Kerrankin oli helppo valita pelin kysyessä lopuksi, kuinka todennäköisesti suosittelisin tätä kaverille; täysi kymppi. 

En kestä.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kissakuvailua uudella puhelimella


Pitkästä aikaa. Blogi on jotenkin näköjään pitänyt pientä kesälomaa. Viikon biisit ovat ainakin jääneet laiminlyödyiksi jo hyvän aikaa, mutta niiden pariin yritän palata taas syksyllä.

Olen nyt tiedättekös ilahduttanut itseäni ostamalla viimein uuden puhelimen. Entisen Lumia 520:n jälkeen Huawein Honor 7 on melkoista luksusta! Edellisessä kännykässäni kyllästyin enimmäkseen siihen, ettei Windows-puhelimelle saa melkein mitään kunnon sovelluksia. Ja jos jonkin sovelluksen saikin, eihän minun luurini sitä jaksanut pyörittää. Uudella Androidillani ei tarvitse sellaisista murehtia, ja varmaan teen vielä oman postauksen muutamista suosikkisovelluksistani ja -peleistäni. Pokemon Go löytyy minulta nyt myös, vaikka eipä täällä pusikossa paljoa pokemoneja näykään. 

Päätettyäni, että on aika hankkia uusi puhelin, totesin haluavani sen sitten olevan hyvä. Honor 7:aa kehuttiin monissa arvosteluissa ja silloin hiukan päälle 300 euron hintakin oli vielä siedettävä (nyt kyseisen puhelimen hinta näyttää jo pudonneen 300 alapuolellekin). Toistaiseksi en ole ostokseeni pettynyt. Kameraa tässä puhelimessa erityisesti kehuttiin, ja voinpa minäkin liittää ääneni noihin kehuihin. Puhelimella otetut kuvat näyttävät jopa parempi laatuisilta kuin digikamerallani räpsityt, vai mitä mieltä olette?

Viimeaikoina on tullut käveltyä paljon ulkona puhelin kädessä, vaikkakaan ei niiden pokemonien perässä. Niiden sijaan olen pyydystänyt muistikortille oikean elämän pikkupokemonejani, kissojamme. En olekaan tainnut vielä kertoa heistä enempää, joten kuvieni sisältäessä lähinnä kissakuvia, voisin käyttää tilaisuuden hyväksi kertoakseni kolmesta yllätyspennusta, joista on tullut tärkeä osa perhettä.

Kaksi vuotta sitten kesän alussa pihallamme olevasta liiteristä alkoi kuulua kissanpentujen naukumista. Muuan villikissa oli talven ja kevään aikana tykästynyt tonttiimme niin paljon, että valitsi liiterimme jälkikasvunsa kodiksi. Täällä maaseudulla villikissoja kuljeksii aina enemmän ja vähemmän, ja lähin naapurimme oikein rohkaisee niitä tarjoamalla kissoille ruokaa. Omat kissamme ovat kaikki olleet jo pitkään leikattuja, joten pentuja emme tosiaankaan odottaneet.

Mutta siellä ne vinkuivat. Kolme pientä karvapalloa, jotka meidän tietenkin täytyi adoptoida omiksemme. Niiden äiti kesyyntyi samalla entistä enemmän ja nyt sitä saa rauhassa jo silittääkin. Pennut olivat nekin alkuun arkoja, mutta niiden hieman kasvettua niiden kiintymys oli helppo ostaa nakin palasilla. Kaksi poikaa saivat nimiksiin Laikku ja Oliver (nykyisin tunnetaan nimellä Olsku) ja aivan äitinsä näköinen pieni tyttö on nyt Natski. Natski on tämä keltaisen, mustan ja valkoisen kirjava yksilö, ja jostain syystä se on tavattoman kiintynyt minuun, ja kulkee mielellään mukanani ulkona. 

Natski on minun kullannuppuni, rämäpää ja utelias otus sekä hurja saalistaja. Se on aina ollut veljiään pienempi, mutta silti ne olivat aina pojat, jotka olivat Natskin kanssa tapellessa vaikeuksissa. Meillä on ollut kissoja kauemmin kuin minä olen ollut olemassakaan, mutta en muista yhdenkään kissan näin erityisesti tykästyneen juuri minuun. Äiti kertoi tässä kerran, kuinka hän oli ollut kissalaumamme kanssa ulkona (ja hänellä on aina silloin mukana purkillinen namejakin), mutta heti kuullessaan minun ääneni Natski lähti kipittämään luokseni. En edes kutsunut sitä silloin, en edes nähnyt koko kissaa ennen kuin sen naama ilmestyi kulman takaa.

Natski myös nuuski huolestuneena aivan tuoretta tatuointiani, jonka olin suojannut kelmulla, jonka alla oli Bebanthenia. Ilmeisesti kissa päätteli sen olevan jokin vamma, ainakin se alkoi nuolla kättäni kelmun vierestä, mitä se ei ole ennen tehnyt. Vain muutamaa päivää aikaisemmin Natskilla itsellään oli ollut pipi; sitä oli purrut käärme - vähän liiankin utelias kissa - ja isä arveli, että Natski ehkä tunnisti lääkerasvan hajun joksikin eläinlääkärin vastaanotolla olleen hajun kaltaiseksi. Sellainen pieni kullanmuru.

Tämä on puolestaan Olksu. Kissoista isokokoisin, mikä ei liene ihme ottaen huomioon, että se pyrkii kähveltämään muidenkin ruoat tilaisuuden saadessaan. Se myös söisi vaikka mitä leivän kannikoista perunankuoriin, jos vaan pääsee niihin käsiksi. Olskussa on ainakin paljon halattavaa! Välillä se juoksee sisarustensa kanssa puutarhassa niin että pusikko vain rytisee. Kissojen liikkumista kuvataan useimmiten siroksi ja hienostuneeksi, mutta kun Olskulla menee oikein lujaa, se muistuttaa lähinnä kanuunankuulaa. Vaikka Olsku onkin melkoisen kokoinen katti, sen naama on edelleen hassun pentumainen. Jotenkin se kyllä sopiikin sille.

Laikun naama näyttää melkein aina huolestuneelta. Vähän arkajalka se kyllä onkin, ja toisinaan sitä ei saa edes silittää. Joskus se on hyvinkin hellyydenkipeällä tuulella, jolloin sitä saa halia ja paijata niin että koko kissa on ihan kiemurassa, kun ei tiedä miten olisi. Usein Laikku viihtyy yksinkin. Se on vähän ujo. Se on sellainen herkkä poika, kuten siskoni sanoo.

Kaikki he ovat aivan ihania ja uuden puhelimen kameralla on hyvä ottaa pikku ronteista kuvia. Tai eivät ne enää niin pieniäkään ole, kaksivuotiaita ja aivan aikuisen kokoisia. Vauvoja ne silti ovat.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Esteettinen


Huomaatteko joskus kiinnittävänne huomiota jonkin arkisen asian kauneuteen? Saman jutun on nähnyt lukemattomia kertoja, samassa maisemassa kävellyt monet kerrat monien vuosien aikana. Sitten jonain päivä sitä katsoo jotenkin eri tavalla tai tarkemmin. Huomaa yksityiskohdan. Ihastelee kokonaisuuden idylliä. Minusta on mukavaa katsella ympäristöä kameran etsimen kautta ja antaa sen rajata esiin kauneutta paikoissa, joita en ehkä ole ennen katsonut kunnolla.

Jo jonkin aikaa joutilaana ollut heinäpelto oli kasvanut täyteen värikkäitä kukkia, jotka ylettävät minua rintaan. Apila ja hiirenvirna ilahduttavat kimalaisia. Kukkien ympärillä kuului katkeamaton surina. Perhosia lenteli niitäkin kukasta kukkaan, leppäkerttuja tuli vastaan monella korrella. Aurinko paistoi.

Tänään päivä oli pilvisempi, mutta Mustikka nautti siitä silti. Ruosteinen pyöräteline on viileä tyyny kesäpäivänä. Hieman sateisina ja harmaina päivinä pihapiirin värit tuntuvat korostuvan, ja kissat ovat parasta seuraa kuvausreissuilla.


Tänään kävellessäni tulin ajatelleeksi tarinoita. Tänään tarinat toimivat suodattimena kamerassani katsellessani tuttuja asioita. Huomasin viehättyväni navetan tiiliseinällä olevasta likaisesta ikkunasta, koska sillä voisi olla monenlaisia tarinoita, sillä on monenlaisia tarinoita. Elettyä elämää. Sisäpuolelta navetan ikkunat ovat hämähäkinseittien peitossa, eikä niitä ole kovin montaa kertaa pesty. Pikkusiskoni päätti eräänä vuonna yrittää korjata tilanteen ja hämähäkkejä uhmaten kävi kuuraamaan likaisia laseja. Puhdasta sanan varsinaisessa merkityksessä ei tullut, mutta navettaan pääsi huomattavasti enemmän valoa kuin ennen. Kissat pyydystävät silloin tällöin ötököitä ikkunalaudoilta. 

Näin kuluneihin paikkoihin on liityttävä paljon nostalgiaa. Kai sitä näin parikymppisenä sitten on jo sopivaa alkaa nostalgisoida vanhoja hyviä aikoja. Tai olivatpa hyviä tai huonoja, aikoja ne ovat silti. Pariin vuosikymmeneen sisältyy jo siihenkin monia aikoja, ja mitä aika muka on, jos ei tapahtumien sarjoja? Tapahtumista syntyy tarinoita, ja se ajatus miellyttää minua. On häkellyttävää, miten vähän nämäkin paikat ovat muuttuneet, vaikka pihan kukat istutetaan kesäisin uudelleen ja lemmikit ovat vaihtuneet toisiin ajan saatossa. Aina sitä toivoo, että näiden tällä hetkellä olemassa olevien eläinten kanssa saisi hankkia vielä useita uusia muistoja tapahtumasarjojen helminauhaan. Ettei mitään pahaa tapahtuisi niille ja ne saisivat elää pitkään. Nyt minä ajattelen jo tulevia hetkiä, jotka voisin joskus muistaa; siihen ajatukseen sisältyy oletus, että minäkin olen elossa kokemassa ne hetket. Minä olen kai viime päivinä aivan erityisesti huomannut, miten kaunista tämäkin elämä voi olla. Joskus tuntuu, että estetiikka on suuri minua hengissä pitävä voima, ja erilaiset esteettiset kokonaisuudet ja mielikuvat niitä, jotka saavat elämän tuntumaan vaivan arvoiselta. Ei tässä muutenkaan mitenkään huonosti ole viime aikoina mennyt, en minä sillä. Kävin suorittamassa yhden tentin (hyväksytty arvosanalla 5) ja pari kertaa olen huomannut odottavani syksyä ja koulun alkua. Todella odottavani. Mutta kotiympäristön romantisointi ja kissaystävien seura ei koskaan ole pahaksi, jos minulta kysytään.


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Blogger Recognition Award



Ihana Miiau blogista La muse de poupée Docteur antoi minulle tällaisen palkinnon, kiitos paljon! Ilahdun tällaisista suuresti, vaikka minulla on paha tapa unohtaa vastata. Sitä ajattelee, että teenpäs postauksen myöhemmin, kun on paremmin aikaa, ja seuraavaksi asian muistaakin sitten joskus monen viikon päästä. Tässäpä tämä nyt kuitenkin tulee!

Ohjeet:
x Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
x Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
x Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
x Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
x Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Kuinka aloitin bloggaamisen?

Ensimmäisen blogini taisin aloittaa suunnilleen 18-vuotiaana. Pidin tuolloinkin jo kirjoittamisesta ja kaipasin kovasti huomiota, joten siinäpä ne syyt kai pähkinänkuoressa olivatkin. Toisekseen minulla oli tuohon aikaan ollut oma tietokone jo sen verran kauan, että tekniset ja yksityisyyteen liittyvät asiat myös mahdollistivat blogin pitämisen. Meidän kotonammehan oli pitkän aikaa vain yksi tietokone, joka sekin oli yhdistetyssä olohuone/keittiö-tilassa, joten kovin yksityisiä asioita ei tehnyt mieli siinä hoitaa. Olin toki myöskin sellainen vähään tyytyvä kiltti tyttö, että enhän minä mitään tietokoneita tai nettejä niin tarvitsisikaan... Tämä uhkaa nyt kovasti siirtyä sivuraiteille.

Lyhyesti sanottuna minulla oli tarve ilmaista itseäni ja saattaa tekstejäni muidenkin luettavaksi, halusin saada kommentteja ja päästä tekemään oman näköiseni blogi omille jutuilleni. Bloggaaminen alkoi noihin aikoihin nousta muutenkin yhä enemmän teinityttöjen suosioon, joten kaipa minäkin siinä sitten mukana, vaikka tietenkin tein omasta blogistani mahdollisimman Persoonallisen™. Sen jälkeen olen lopettanut ja aloittanut jokusen blogin, tämän nyt viimeksi, kun edellinen ei enää tuntunut sopivan sille minälle, joka minusta oli tullut. En ole koskaan ollut hyvä pitämään yksityistä päiväkirjaa, mutta bloggaamatta en malta olla.


Ohjeita aloitteleville bloggaajille

Monesta paikasta varmasti saa ne ohjeet, että blogin aihe kannattaa valita omien kiinnostusten mukaan (minä en oikeastaan koskaan ole osannut valita blogeilleni mitään selkeää aihetta, mikä on minulle toiminut ihan hyvin), ja että pitää blogata itsensä eikä lukijoiden vuoksi. Lukijat ja kommentit ovat kuitenkin kivoja (miksipä muuten pitää julkista blogia?), ja niidenkin haluaminen on ok. On ok puunata blogiasi pilkun tarkasti lukijaystävälliseksi, ja ihan yhtä ok olla välittämättä niistä. Bloggaamisen pitäisi olla kivaa, joten toimi niin, kuin sinusta tuntuu kivalta. 

Ulkoasuun löytyy netistä paljon kaikkea kivaa, jos ei itse halua tai osaa erityisemmin koodata, eikä bloggerin mallin suunnittelutyökalu tunnu riittävän. Esimerkiksi kivoja taustoja ynnä muuta löytää ainakin seuraavista linkeistä: Shabby Blogs ja Cute n Cool, sekä varmasti myös googlettamalla (varmista, että käyttämiäsi taustoja ym. saa tosiaan käyttää vapaasti). Ohjeita blogin muokkaamiseen löytyy myös monista paikoista, moni ongelma ratkeaa ihan googlettamalla ja esim. blogeista kuten Koodikielellä ja Blogikoodeja. Go nuts! 

Postausten teksti kannattaa käyttää jonkin oikolukuohjelman läpi ennen julkaisua. Itselläni tulee poikkeuksetta joka tekstiin useampiakin lyöntivirheitä, jotka huomaan Wordin ansiosta (ps. jos huomaatte blogissani kirjoitusvirheitä, vinkatkaa ihmeessä, että pääsen korjaamaan ne pois!). Voit tietenkin kirjoittaa juuri niin rennosti tai virallisesti kuin haluat, mutta yleisesti ottaen kirjoitusvirheetön teksti antaa blogista paremman kuvan potentiaalisille lukijoille - jos siis päätät välittää lukijoista.

Picmonkey on oikein hyvä kuvienkäsittelytyökalu, joka riittää ainakin tällaiseen perusbloggaamiseen, jota olen itse harrastanut. Blogikuvien muokkaaminen ja esimerkiksi bannerin tekeminen onnistuvat omasta mielestäni oikein mainiosti.

Joskus itse kullakin iskee ideakato, vaikka tekisi mieli postata (jos ilmaiset kärsiväsi inspiraatiokadosta, joudut ehkä kohtaamaan kommentin "miksi pidät blogia, jos et edes aiheita keksi itse!", mutta joskus ulkopuolelta tuleva inspiraatio on kullan arvoinen). Hiljattain törmäsin (englanninkieliseen) blogiin, joka postaa joka päivä idean postaukseen (yleensä ne ovat olleet yhden sanan aihe-tehtäviä): The Daily Post. Ideoita voi saada myös muiden blogeja lukemalla, seuraamalla uutisia ja ottamalla postauksessa kantaa johonkin, tai vaikka googlettamalla jotakin sellaista kuin "blog prompts" tai jotain muuta sellaista. Tärkeää on, että tulipa idea mistä tahansa, se kiinnostaa sinua jollakin tasolla. 

Blogin voi lisätä esimerkiksi Blogipolkuun tai muihin vastaaviin sivustoihin, jolloin ihmisten on helpompi löytää blogisi.

Jos otat netistä kuvia, tarkista, saako niitä käyttää, ja linkitä niiden lähde. Et varmaan haluaisi kenenkään kopioivan omia kuviasi lupaa kysymättä. 

Blogisi ei tarvitse olla täydellinen, ja sinulla on aikaa muokata ja kehittää sitä hiljalleen haluamaasi suuntaan! Et todennäköisesti ole alan ammattilainen (tai bloggaamisessahan yhdistyy monta alaa; verkkosivun suunnittelu, kirjoittaminen, valokuvaus...), eikä bloggaaminen todennäköisesti ole palkkatyötäsi. Tämä kannattaa muistaa myös muille kommentoitaessa. Harrastelijabloggaajalta ei pitäisi vaatia ammattimaista tasoa, vaikka jotkut ns. maallikkojenkin blogit toki ovat erittäin laadukkaita.


Uudet haastettavat

Tämä on taas se vaikea osuus. Tulee kauhea paniikki, että uskallanko minä nyt sen tai sen mainita, kun se on niin cool ja minä olen vaan tämmönen D: Tai jos antaa palkinnon tuolle, niin pahastuuko tuo kun en sitä huomioinut!

Tiedän, että tämä on vähän huijausta, eikä ollenkaan sama asia, mutta palkinnon saa ottaa vastaan, kuka haluaa! Erityisesti tyrkyttäisin palkintoa lukijoilleni, mutta muutkin saavat tämän haasteen tästä ottaa, jos mieli tekee!

Palkinnon ideahan on tuoda näkyvyyttä, mikä tällaisessa haastamisessa ei niin hyvin toimi. Niinpä tulin ajatelleeksi tällaista järjestelyä: jos teet haasteen (ja kiittelet postauksessa minua linkin kera), linkkaa kyseinen postaus tämän postauksen kommentteihin, niin teen linkeistä erillisen postauksen. Sanotaan, että aikaa on vaikka pari viikkoa, eli 9.8. asti on aikaa linkata. Tämän jälkeen kerään linkin jättäneet blogit omaan pieneen promo-postaukseen. Laittakaa linkki tosiaan suoraan omaan Blogger Recognition Award -postaukseenne.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Minä heräsin ukkoseen




Periaatteessa olin ollut hereillä jo jonkin aikaa, makasin sängyssä ja suunnittelin viettäväni siten vielä hyvän tovin lukien kirjaa, räpläten kännykkää tai muuten vain haaveillen. "Unitellen", kuten isä kutsuu sitä, kun aamulla heräämisen jälkeen jääkin torkkumaan, miettien että "vielä viisi minuuttia" tai yrittäen saada kiinni unesta, joka kovaa vauhtia on haalistumassa mielestä. Olen muuten huomannut, että kun otan illalla Mirtazapinia nukahtamislääkkeeksi, näen merkillisiä ja hyvin todentuntuisia, eläviä unia. Useimmiten unet ovat miellyttäviä, vaikka niissä olisikin synkkiä elementtejä mukana. Unia katsellessani usein tunnen surun, pelon tai ahdistuksen samaan tapaan kuin jos katsoisin jotakin tv-sarjaa; voin eläytyä vahvastikin, mutta tiedän itse olevani turvassa. Ilman nukahtamislääkettä muistan unistani vähemmän ja sekin muisto luisuu nopeammin pois kuin nukahtamislääkeunet.

Lojuin sängyssä pää täynnä raskasta untuvaa. Olin avannut ikkunan, jonka kautta kantautui pihan toisella puolella olevan päiväkodin (tai jonkin sellaisen, en oikeastaan tiedä) pihalta lasten ääniä. Iloisia huudahduksia, ajoittaisia kiljahduksia, leikin ääniä. Sitten jyrähti ukkonen, lasten kiljahtelu nousi hetkeksi ja kohta he ilmeisesti menivätkin sisälle ukkosta karkuun. Kiirehdin ikkunan ääreen, mutta yhtäkään salamaa en nähnyt. Täältä yhdeksännestä kerroksesta niitä on yleensä hieno katsella.

Pidän sateesta, ukkosesta ja myrskystä. Varsinkin täällä Tampereella, kun sähköjen tai netin katkeamista ei tarvitse pelätä samalla tavalla kuin vanhempieni luona keskellä metsää. Täällä voi katsella luonnonvoimia ilman huolta. Rakastan kesää ja lämpöä, pidän niistä paljon enemmän kuin talven kylmyydestä. Olen nauttinut viimeaikojen aurinkoisista päivistä. Mutta miten raikkaalta tuntuikaan, kun niiden kuumien päivien jälkeen tuli sade. Ilma tuoksuu puhtaalta. Toivon hartaasti, että kesäisiä päiviä on vielä tulossa, mutta väliin sopii ihanaksi vaihteluksi myös sade. Jos saisin tilata ihanteellisen sään ilmanhaltioilta tai joltakin muulta, sisältäisi se sekä sadetta että paistetta, silloin tällöin myös ukkosta ja myrskyisää tuulta. Vaihtelu virkistää, tiedättehän. Tein itselleni tämän hetken lempiteetäni, Pirkan Musta tee lajitelmasta löytyvää "siniset marjat" -teetä, ja palasin ikkunani ääreen katsomaan, miten sade putosi maahan kovalla voimalla.

Ukkonen taukosi, sadekin ennen pitkää. Minä kuuntelin Eliza Rickmanin O, You Sinners -albumia ja lauloin mukana. Fiilistelin sadepäivän harmaata valoa huoneessani, napsin valokuvia.

Kävin perjantaina tekemässä sähköisen tentin, ensimmäinen opintosuoritukseni sitten viime marraskuun. Tuntui, että se meni hyvin. Tentissä oli kaksi kysymystä ja kumpaankin osasin vastata ainakin runsaalla määrällä sanoja, enkä usko sisällönkään aivan kauheasti metsään menneen, näin ainakin toivon. Tuloksia odotellessa.

Tenttiä tehdessä ja siihen lukiessani huomasin tuntevani, että eihän tämä niin mahdottoman vaikeaa olekaan. Ehkä tästä tuleekin jotain, ehkä minä sittenkin pystyn ja voin. Kirjastossa käydessäni innostuin lainaamaan myös pari kirjallisuustieteeseen liittyvää tietokirjaa, jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta ja ehkä jopa hyödyllisiltä kandiani varten. Minusta tuntuu, että tämän pitkän sairaslomani aikana olen kuin olenkin onnistunut lataamaan itseeni uutta opiskeluenergiaa. Olin kauan poissa yliopistoon liittyvistä asioista, ja nyt tenttini tiimoilta tunsin jotakin samankaltaista kuin opinnot aloittaessani. Melkein jopa odotan uuden lukukauden alkua.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kuiskausten talo


Jaan teille nyt erään keväällä kirjoittamani novellin, jonka löydätte kokonaisuudessaan omalta sivultaan. Kirjoitin tämän erästä novellikilpailua varten, mutta menestystä ei siltä saralta herunut. Tyylilajiltaan tämä on jotakin kauhun tapaista, yliluonnollinen ainakin on läsnä. Toivottavasti pidätte, ja kommentit olisivat uskomattoman ihana asia!

Tässä talossa äänet kumartuvat ympärille eivätkä jätä hengitystilaa. Minä olen yrittänyt jättää ne huomiotta, voi miten olenkin yrittänyt. Mistään ei ole apua ja minua vaivaa kalvava aavistus, että jonakin päivänä minä olen yksi niistä. Jonakin päivänä minä olen ainoastaan narisevissa käytävissä vaeltava ääni. 
Minä en ole kertonut kenellekään. Pidin niitä harhoina, tietenkin. Niin kauan olikin hyvä, kun saatoin uskoa sen kaiken olevan oman pääni sisällä. Sitten tuli se päivä, kun Sara kysyi aamiaisella, olinko kuullut ullakolta askelia ja hyvin vaimeaa puhetta. Kuin olisimme yhä asuneet kerrostalossa, jossa naapurit jatkavat metelöintiään yömyöhään. Mietin hetken, pilailiko hän kustannuksellani, mutta pikkusiskon silmät olivat vakavat. En vastannut mitään ja ehkä hän arveli minun pitäneen häntä hulluna, koska hänkään ei tuonut asiaa enää myöhemmin esiin. Sara on alkanut nukkua yölamppu päällä.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Helsinki Pride 2016



Kaverini ehdotti, että osallistuisimme taas Pride-kulkueeseen. Samaisen kaverin kanssa osallistuin tähän värikkääseen hulinaan ensimmäisen kerran toissavuonna, jonka jälkeen pidimme vuoden väliä ja nyt innostuimme taas marssimaan. Ihmisiä, värejä ja ääntä ei tapahtumasta ainakaan puuttunut ja tänä vuonna rikottiin taas osallistujaennätys; ainakin Hesari uutisoi, että marssille osallistui noin 30 000 henkeä. 

Aurinko porotti kuumana, ja olisikin kannattanut suojautua siltäkin vielä sateenvarjolla. Tällä kertaa muistin sentään aurinkorasvan (toisin kuin viime kerralla, jolloin muistoksi jäi melkoiset auringonpolttamat), joskaan en sitten tajunnut levittää sitä niskaan ja yläselkään. Minulla oli asu, johon kuului viitta, minkä takia en kyseistä aluetta tajunnut rasvailla, mutta puistojuhlassa heitin viitan pois ja nyt olen sitten varsinainen punaniska. No, tajusin palamisen sen verran hyvissä ajoin, että ehdin jäähdytellä ja kosteuttaa ihoa melko hyvin, eivätkä palaneet alueet nyt tunnu erityisen kipeiltäkään.

Kulkueessa osan matkaa kulki edessäni vallan hurmaava nainen, ei aivan nuorimmasta päästä, jonka käsi näkyykin yllä olevassa kuvassa pitelemässä lippua. Eräässä vaiheessa kulkueen pysähtyessä vähäksi aikaa, hän pyysi minulta ja ystävältäni lupaa ottaa meistä kuva. Tullessamme kohtiin, joissa kuulimme kovana pauhaavaa musiikkia, hän tanssahteli iloisesti lippunsa kanssa ja silloin tällöin intoutui huutamaan "Happy Pride!" Hänen liehuvan lippunsa perässä kuljettaessa oli helppo päästä oikeaan Pride-tunnelmaan.

Kaverini keksi, että olisi kiva käyttää tilaisuus hyödyksi ja pukeutua oikein naamiaisasuihin. Hyvin innostuneen aivoriihen seurauksena päädyimme metsähaltijateemaan, jota täydensivät ja selittivät kylttimme: "Täysin luonnollista" ja "Luonto ≠ heteronormatiivinen". Yllä oleva kuva on otettu perillä puistojuhlassa ja olen jo ehtinyt heivata viitan harteiltani. Sateenkaarilasitkaan eivät olleet osa asujamme ja meikkini on levinnyt melko tehokkaasti, mutta ainakin askartelemani haltiakruunu tästä erottuu joten kuten. 

Ja voi miten paljon ihmisiä puistojuhlassa olikaan! Hyvä kun alueella pääsi ihmisjoukon seassa kulkemaankaan! On tietenkin hienoa, miten paljon joukkoa oli lähtenyt mukaan Prideen, ja tunnelma oli mitä mainioin. Varjoisia istumapaikkoja olisi saanut olla enemmän ja isot väkijoukot ja meteli alkavat yleensä jossain vaiheessa väsyttää minua. Kotimatkalla bussissa istuessa kyllä sitten jo huomasi senkin, että on tullut vähän käveltyäkin. Olin iloinen, että olin valinnut lenkkarit yksien vähän sievempien kenkien tilalle, ja nostan kunnioituksella hattua niille, jotka suoriutuivat tuosta hulinasta sellaisilla koroilla, joilla minä tuskin saisin otettua edes paria askelta! 

Puistojuhlassa oli tietenkin runsaasti kaikenlaisia kojuja; ruokaa tai erilaisia tavaroita myyviä kojuja ja sitten eri järjestöjen ja puolueiden edustuksia. Yhdestä kojusta ostin söpöt LumiWAU-kissakorvikset (jollaisia muiden tuotteiden ohessa löytyy myös netistä lumiwau.com, ja koodilla RAINBOWS pitäisi saada 15% alennusta). Toinen ostos oli pieni sateenkaarilippu. Monista kojuista tietenkin sai myös ilmaista tavaraa, joista esimerkki näkyy alimmassa kuvassa. Kaikki, missä oli sateenkaaren värejä, kiinnitti huomioni ja muutenkin ilmainen tuppaa vetämään minua puoleensa. Tämä ajatus putkahti päähäni juuri, kun ohitimme Kokoomuksen kojua, josta meille tarjottiin ilmapalloja. Seuraava ajatus olikin: no ei nyt ihan mitä vaan ilmaiseksikaan ota. Sitä paitsi, ne ilmapallot olivat ihan tylsän näköisiäkin, ei minkäänlaista sateenkaarta missään. Ne pallot jäivät siis ottamatta.

Eniten ilahduin sateenkaarenvärisestä avainnauhasta. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että avainnauha voisi olla kätevä ja auttaa avaimien löytämisessä milloin mistäkin. Ei ollut vain tullut missään vastaan sellaisia tai en ollut muistanut etsiäkään, ennen kuin puistojuhlassa sellainen ojennettiin minulle. Ja vielä noin hieno! Siinä ei edes ole kovin isosti ja näkyvästi mitään mainosta. Pienesti ja siisti vain lukee, että avainnauhan antanut taho on European United Left • Nordic Green Left. Lisäksi pinkki kangaskassi vaikuttaa kivalta ja käytännölliseltä.

Kotiin päästyäni jaksoin hädin tuskin raahautua suihkuun ja syödä ennen kuin vetäydyin sänkyyn ja nukuin tyytyväisesti puolisen vuorokautta.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                           

PS.
Jos kaipaat kesätekemistä, käy ihmeessä osallistumassa Haasvaa kirjoittamista -blogin Kesähaasteeseen! Tehtäviä kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyen, sekä irl tehtävää kylähulluilua ja muuta puuhaa. Osallistujien kesken saatetaan arpoa palkinto!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kesälomaa


Olen parhaillaan taas jossakin vähän väsähtäneessä velvollisuuksien välttelyn mielentilassa. Tai mitä velvollisuuksia sitä tässä edes olisi, kun on kesä ja sairaslomaakin on jatkettu. Olen tullut Tampereelta tänne kotikotiin, vanhempien luo. Tietokoneen olen avannut vain muutaman kerran täällä ollessani; osittain siksi, ettei kirjoituspöydälläni ole sille enää tilaa kaiken rojun keskellä jolloin koneen käyttäminen on jo sikäli hankalaa. Nytkin kirjoitan tätä sängyllä istuen, läppäri sylissä. Toisekseen on tuntunut löytyvän sitä sun tätä muutakin tekemistä.

On tullut ulkoiltua kissojen kanssa etenkin lämpiminä päivinä, jolloin tietokoneella istuminen tuntuisikin melkein rikokselta. Ulos mennessäni otan useimmiten aina kameran mukaan, sillä pihapiiri on niin täynnä kauniita kuvauksellisia asioita ja kissoja on kiva myös kuvata. Ihanat pikku höpönassut. Toisinaan ne tuppaavat ihmettelemään, miksi ihmeessä heiluttelen jotain härveliä niiden nenän edessä, joskus ne vilistävät puuhissaan liian nopeasti kuvan ottamiseen ja välillä muistikortille tallentuu hienoja otoksia.

Paljon löytyy muutakin kaunista kuvattavaksi. Olen alkanut kiinnittää kauniisiin asioihin enemmän huomiota ja arvostaa niitä enemmän, kun olen ruvennut enemmänkin räpsimään kuvia. Että itse en ainakaan allekirjoita yhtään sitä väittämää, että nuoriso ei osaa elää hetkessä ja arvostaa sitä, koska kaikkea on katsottava linssin läpi. En tiedä arvostaako nuoriso pieniä hetkiä enemmän vai vähemmän kuin ennen, mutta minut valokuvien ottaminen on saanut näkemään ympäristössäni kauneutta paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ei tekniikka aina ole kaiken pahan alku ja juuri.

Tämä on mukava paikka viettää kesää. Silti olen huomannut ikävöiväni Tampereellekin. Ikävöiväni enemmän kuin aikaisempina kesinä. Kaipaan Kulttuuripajaa ja sen ihania ihmisiä. Pajalla on Facebookissa suljettu ryhmä, johon en ole itse toistaiseksi pyytänyt pääsyä, koska Facebook ahdistaa minua eräistä syistä ja tavallisesti välttelen sinne kirjautumista. Nyt on kuitenkin alkanut tuntua, että olisi mukava pitää yhteyttä muihin vaikka edes sen välityksellä. 

Tuntuu ihan oudolta, kun viikkoa eivät rytmitä ihanat kulttuuriryhmät. Kesän alkupäivinä mieleeni nousi useinkin ajatus, että tästä tai tästä pitäisikin sanoa sille tai sille kulttuuripajalaiselle, mutta hetkessä pettymys on laskeutunut ylleni tajuttuani, että näen heitä seuraavan kerran elokuussa. 

Mutta elokuuta odotellessa on kesä maalla. Eläimet seurana ja luonto kaikkialla ympärillä. Kauneutta ja raikasta ilmaa.