tiistai 19. tammikuuta 2016

Lasi-ihmiset


Minun aikani on kulunut jotenkin niin kovin vähiin.
          jälleen kerran
juoksuhiekkana tiimalasissa

Keväisin me olemme lasi-ihmisiä
heijastukset pinnoillamme leikkien ja
loputtomat kaivot silmiemme takana,
ne täyttyivät sulamisvesistä piripintaan,
joskus vain aivan liikaa
          salaojat kaivetaan yön suojissa
          lämpöä hehkuvaan ihoon eikä
          näytetä kenellekään
          ikinä
niinhän me lupasimme.

Keväisin
minä kuulen sinua vain puolella korvalla,
sillä puolet sielustani jäi nukkumaan talviunta
          veti yömyssyn päähän niin kauan sitten,
etten enää edes muista,
millaista on olla
kokonaan valveilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti