perjantai 8. tammikuuta 2016

Palelevien varpaiden valitusvirsi


Talvi on täällä vihdoinkin, ne sanoivat, mutta yllättyikö kukaan? Minä ainakin, vaikken edes autoile. Vihdoinkin lunta ja niin paljon pakkasta, että se todella paukahtelee piharakennusten nurkissa. Vähempikin olisi riittänyt, jos minulta kysyttäisiin, mutta kun ei kysytä. Nyt olisi oiva hetki vetäytyä talviunille ja olla ryömimättä peiton alta pois ennen ensi kevättä. Mutta me emme ole muumeja, meillä on aikataulumme ja velvollisuutemme. Uusi lukukausikin on alkamassa, mutta jospa ne kovimmat pakkaset siihen mennessä ehtisivät hellittää. Ettei jäätyisi kiinni bussipysäkkiin. Epätoivoisesti telkeämme pakkasen ulos, mutta vähintään näihin vanhoihin puutaloihin se työntää hyiset sormensa silti seinistä läpi. Eilen herätessäni pirtissä oli hädin tuskin 16 astetta lämmintä, kamarissa vielä kylmempää.


Edes kissa ei viihtynyt kauaa ulkona, fiksu eläin. Olisikin romantisoitava pakkaskeli, jolloin kääriydytään huopiin tavattoman mukavasti ja hörpitän kuumaa kaakaota talvesta nauttien, ei vastata kenenkään illanviettopyyntöihin vaan linnottaudutaan sallittuun yksinäisyyteen neljän seinän sisään. Kukaan ei estä noin tekemästä nytkään, mutta vielä sittenkin on kylmä. Tällainen talvi ei täällä ole lempeää, se jäädyttää vesiputket tukkoon ja varpaat ehtivät jo unohtaa, miltä lämpö tuntuu. Nukkua saa ylimääräisen viltin kanssa, ja paksujen vällyjen alla saattaa vihdoin olla turvassa, uinua ihastuttavan lämmön ympäröimänä talvipesässä kuin karhu. Kunhan muistaa olla kääntämättä kylkeä niin, että päätyy sellaiselle patjan osalle, jota ruumiinlämpö ei vielä ole ehtinyt koskettaa. Tämä on niitä pakkasia, jolloin kadutaan joulun alla sanottuja pahoja sanoja vesisadekeleistä. Olisiko loputon pimeys sittenkin jäätymistä parempi?

Ei kai tässä muukaan auta, ei valittaminen ainakaan. Turuilla ja toreilla saa ihan vapaasti pohtia naapurin kanssa sen ihanteellisen talvisään - kyllä lunta saisi olla, tulee niin kivasti valoa, mutta kunhan ei paria astetta enempää pakkasta olisi - mutta mihinkään se ei vaikuta. Blogissa saa valittaa aivan sydämensä kyllyydestä jäätyneitä varpaita, mutta säiden haltiat tekeät mitä tykkäävät. Eikä kesää ole koskaan ollut olemassakaan.

Ps. Antakaa ihmeessä palautetta ulkoasusta! Näin alkuvaiheessa sen muokkaaminen tuntuu helpolta.

2 kommenttia:

  1. Tykästyin tohon otsikkoon, hyvin muotoiltu :D Kauniita tunnelmallisia kuvia ja suloinen kissa♥ Ja pakkasta on kyllä riittänyt :/ Itsekin viilettänyt koko alkuvuoden villasukissa :D Itse tykkään sun blogin ulkoasusta, kivan selkeä ja banneri on kaunis.

    VastaaPoista
  2. Oi kiitti paljon! <3
    Onneks nyt jo vähän pakkanen hellittänyt, täällä on enää -10 ja se tuntuu suorastaan lämpimältä! :D

    kiitos kun piristit päivääni! ♥

    VastaaPoista