sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Mitä täällä tapahtuu?


On sunnuntai, ei minkäänlaista erityistä ohjelmaa päivälle, ei mitään velvollisuuksia. Silti herätessäni kännykän kello näytti aikaa 8:58, eikä minua enää nukuttanut. Napsautin radion päälle ja loikoilin vielä jonkun puoli tuntia, mutta vain loikoilun ilosta. Tämä tulee nyt ihmiseltä, jonka unirytmi kääntyy loma-aikoina niin, että aamu tarkoittaa iltapäivää ja ilta on noin kolmelta yöllä. En muista, milloin olisin viimeksi vapaaehtoisesti ja ilman ulkoista syytä noussut ennen kymmentä. Mutta tänään sen tein. Nousin ja ulkona odotti kaunis, aurinkoinen päivä. Join kaikessa rauhassa aamukahvia ihanasta lehmäkupistani ja annoin raikkaan ilman virrata sisään miniparvekkeen ovesta. Ei sitä oikeastaan voisi parvekkeeksikaan sanoa, vaikka ranskalaisen parvekkeen nimellä onkin asunnon tiedoissa. Ennemminkin se on ovi, jonka takana on metallikaide.

Lehmäkuppia minun ei muuten pitänyt edes ostaa. Kävin kirpputorilla vanhempieni kanssa ja ennen sinne lähtöä vannoin, etten osta yhtäkään uutta mukia tai muutakaan juoma-astiaa. Niitä on jo ihan tarpeeksi yhden ihmisen tarpeisiin, hyvä kun mahtuvat kaappiinkaan. Ihmettelin ääneen, miten mukit ovatkin kirpputoreilla niin kovin houkuttelevia, tai muuallakin, sitä näkee jossain kauniita mukeja ja iskee kova halu ostaa omaksi. Ovatko muut huomanneet itsessään samaa, vai olenko se vaan minä? Joka tapauksessa kirpputorilla käveli vastaan tällainen ihana kuppi, suuri kuin soppakulho. Oli se pakko ostaa. Halpakin oli. Se on tehnyt minut iloiseksi useaan otteeseen, tänäkin aamuna. Kivasta mukista juotu lämmin juoma muuten on mainio apu alakuloon.

Kahvia juodessa katselin alas aurinkoiseen maisemaan. Päässäni käväisi ajatus; nyt on kesä. Tänään minulla on paljon aikaa tehdä, mitä vain haluan, olen vapaa. Ihan kuin pitkästä aikaa tuntisin samaa kesälomatunnelman huolettomuutta kuin peruskoulussa, kai vielä lukiossakin.

Lapseksi olen itseni nyt vähän tuntenutkin. Olin eilen kaverin kanssa kaupungilla (minulla on kaveri, jonka kanssa voi käydä kaupungilla?) ja muun muassa tuli käytyä Sokoksella. Sinne mentiin syömään salaattia, mutta tuli myös huomattua, että aikuisten värityskirjoja oli myynnissä puoleen hintaan. En ollut itse vielä ehtinyt tähän muoti-ilmiöksikin nousseeseen asiaan tutustua, mutta se on hieman kiehtonut. Selailimme kirjoja, eräässä pinkassa oli Jenni Tuomisen Unessakävelijä-kirjoja. "Väritettävä kuvakertomus", sanoo takakansi, ja "Se on matka 1800-luvun goottilaisiin maisemiin, villiintyneisiin puutarhoihin, tyrskyisille merenrannoille, usvaisille nummille ja unen rajamaille." Sellaisesta minä pidän. Kauhuromanttisista näkymistä, 1800-luvun tyylisistä musteen piirustamista maailmoista. Unista. Värityskirja tuntui pitävän sisällään ihan oman maailmansa, johon teki mieli upota mukaan. Jollain tapaa se toi mieleeni Edward Goreyn sarjakuvat tai kuvakertomukset, joista olen lukenut teoksen Sekopäiset serkukset ja muita tarinoita. Voin suositella. Mutta värityskirjan siis ostin itselleni, alennuksen jälkeen hintaa jäi kymmenen euroa ja kirja oli vielä sieltä paksuimmasta päästä joten tekemistä kyllä pitäisi riittää pitkäksi aikaa.

Värityskirjan ostaminen ei sinänsä tuntunut minusta lapselliselta. Sen sijaan kotona kirjaa hypistellessäni ja alkaessani värittää, minusta tuntui kuin olisin ollut lapsi, joka on saanut hienon synttärilahjan. Värityskirjat ja muut sellaiset eivät olleet mitenkään epätavallisia lahjoja, kun olin pieni, jonkinlaista samaa viehätystä tunsin tämän kirjan äärellä. Kuvat ovat hienoja, minulla on paljon kauniin värisiä kyniä käytössä. Värittäminen on viehättävää ja samalla autuaan turhanpäiväistä hommaa. Se ei tähtää tuottamaan mitään muuta kuin ajankulua. Tai toki väritetyistä kuvista voi sinänsä tulla taidetta, mutta tekemisessä on kuitenkin ihan erilainen tunnelma kuin jos itse alkaisi alusta alkaen piirtää kuvaa. Joku on hahmotellut jo valmiiksi, piirtänyt rajat, joiden sisältä värittää. Ajatukset ovat vapaat kulkemaan millaisia ratoja haluavat, voi kuunnella radiota tai musiikkia ilman varsinaisen "työn" häiriintymistä. Kovin paljoa keskittymistä ei vaadita, mutta tarpeeksi kuitenkin, että pysyy kiinnostuneena pitemmänkin aikaa. Se on mukavaa. Nykyään tulee aivan liian paljoa tehtyä jotakin, missä tavalla tai toisella on oltava tuottelias, saatava valmiiksi, tultava paremmaksi, kehityttävä. Kehittyminen on tietenkin tärkeää, mutta joskus on kivaa olla vain viisivuotias, joka istuu lattialla kynien ympäröimänä ja vain värittää uppoutuneena omaan mielikuvitusmaailmaansa.

Kunhan olen 4.6. käynyt vielä juttelemassa psykologin kanssa, lähden kesälomalle vanhempieni luo, maalle, kotikotiin. Mielessäni väikkyy jo romanttisia kuvia kuinka istun värityskirjani kanssa nurmikolle levitetyllä viltillä kesäisen puutarhan ympäröidessä minut, villien ja istutettujen kukkien tuoksuessa, mehiläisten surinan ja linnunlaulun soidessa kaikkialla. Lämmin tuuli hyväilee, koko luonto on elinvoimaisen vihreä kaikkialla, minne vain katsonkaan. Kissa tulee välillä katselemaan uteliaana touhujani. Kesä on tullut eikä se lopu koskaan, niin kuin lapsuuden kesät.

4 kommenttia:

  1. Ihan sairaan söpö tuo muki!! & värityskirjan värittäminen on tosi rentouttavaa ja siinä pystyy ns hengähtämään kun voi vaan värittää :)

    http://adorabledreamss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka kaunis kirja💜 Varmasti ilo värittää tuota. Ihanan mukilöydön teit :D Itsellenkin monesti tarttuu kirppareilta mukaan erikoisempia mukeja ja laseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ilo värittää! Oon nyt melkein koko päivän viihtynyt sen parissa ja olen hetki hetkeltä iloisempi, että omistan sen :D Jee, hienoissa mukeissa ja laseissa on jotain kumman kiehtovaa :D

      Poista