lauantai 28. toukokuuta 2016

Puutarhuri, pomminrakentaja


Mistä lähtien ovat verisuonteni siniset joet niin selkeästi läpi ihosta kuultaneet?
Mistä lähtien olen niitä tuijottanut, 
kuin paraskin keskiyön peto?

Katsellut kuin elokuvan pomminpurkaja,
miettien, mikä on se oikea johto katkaista.

Pommiko minusta on tullut?
Annan niiden kasvaa puuksi.
Sillä puiksi meidän on jälleen tuleman.

Eikö minulla parempaa tekemistä ole kuin luoda pakkomielle verisuonistani?
Ja sotkea kädet tussilla, vaikka lapsena en
uskaltanut, ne olivat aivan toiset lapset, jotka
piirsivät maailmoja käsiinsä, äidit olivat kieltäneet,

minua ei tarvinnut edes kieltää.
Ei se ole enempää ajanhukkaa kuin mikään muukaan.

Jos levitän käteni oikein leveälle,
annan sormieni taipuisien oksien kasvaa,
laskeutuisitteko, linnut, minunkin iholleni laulamaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti