sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Viikon biisi: Sata salamaa (Antti Tuisku)



sun maailma räjähtää kun lähtee soimaan tää
sekotetaan uutta ja vanhaa kouluu, piirretään ... liitutauluun

Tämän viikon biisinä on Antti Tuiskun versio kappaleesta Sata salamaa, viitottuna. Törmäsin tähän videoon hiljattain ja rakastuin välittömästi. En osaa viittomakieltä lainkaan, mutta tämä video herätti minussa innostuksen oppia (toteutuuko innostus millään tasolla onkin sitten toinen juttu). Videon tytöillä on ihana, täydellisesti kappaleeseen sopiva hyvä meininki, sitä on ilo katsella, siitä tulee hyvälle mielelle ja hitto vieköön viittomat näyttävät cooleilta. Tyttöjen videoita löytyy enemmänkin Youtube-kanavalta Signgirls.

Miettikääpä muuten, jos kouluissa ympäri maailman opetettaisiinkin lapsille ensimmäisenä vieraana kielenä viittomakieltä. Kuulostaa ainakin melko kätevältä. Paremmalta ainakin kuin keinotekoisen universaalin kielen keksiminen (esperanto). Boonuksena viittomien opettamisessa olisi luonnollisesti myös se, että niiden piiriin sisältyisivät kuulovammaiset. Jos ihmiset laajassa mittakaavassa osaisivat viittomakieltä ja viittomakieli olisi normaali osa jokaisen arkea vähän samaan tapaan kuin englannin kieli tällä hetkellä meillä Suomessa, ei kenenkään tarvitsisi myöskään tuntea oloaan niin ulkopuoliseksi erityistarpeensa vuoksi. Viittomakieltä pidettäisiin normaalina perustaitona.

Palataanpa sitten itse biisiin. Vicky Rostin alkuperäinen versio on minulle, kuten taatusti monelle muullekin, tuttu jo lapsuudesta. Luulisin, että se taisi olla eräitä minun ja pikkusiskoni lemppareitakin äidin levykokoelmasta mahtipontisen sanoituksensa ja energiansa vuoksi. Kappale myös tuo mieleeni muiston, jossa olimme sukulaisten mökillä uimassa. Kesken kaiken alkoi ukkostaa, minä ja siskoni kiirehdimme saunaan turvaan. Se oli kovin ukkonen, jonka kumpikaan meistä oli kokenut, jyrähdykset tuntuivat järisyttävän koko maailmaa ja salamat loimusivat järven yllä. Siskoni oli kauhuissaan, minuakin vähän kai pelotti mutta enemmän taisin olla haltioitunut siitä luonnonvoimien mahtinäytöksestä. Siskoni pelko myös huvitti minua, kunnon isosisko kun olen. Aloin laulaa suureen ääneen "SATA SALAMAA ISKEE TULTA, JA KOKO ELÄMÄ RÄJÄHTÄÄ!" Siskostani tämä ei ollut kovin hauskaa.

Antti Tuiskun versio ilahduttaa minua erityisesti uuden ja vanhan sekoittamisella. Minusta on ihanaa, kun asioista tehdään erilaisia versioita, sekoitetaan tyylejä, uudistetaan ja kokeillaan. Alkuperäisen kappaleen energia ja voimakkaat kuvat säilyvät, mutta samalla tuttuun kappaleeseen tulee mukaan moderneja sävyjä, pidän erityisesti puhelaulukohdasta (onko se nyt oikea termi?) Pidän siitä, miten tuossa kohdassa rytmi ikään kuin korostuu tai tihenee ja kuten aiemminkin on tainnut tulla selväksi, olen heikkona sujuvasti paikoilleen putoileviin sanoihin, joissa riimit ja rytmi loksahtavat kohdilleen aukottomasti. 

Antin versiossa on myös ihastuttavaa leikillisyyttä. Vähän kuten hänen omassa uudemmassa tuotannossaankin, mitä nyt radiossa on soinut. Tämän leikillisyyden, hyvän fiiliksen ja paikoin jopa itselleen nauravan tyylin vuoksi olen saanut viime aikoina todeta itselleni, että minähän tosiaan tykkään Antti Tuiskusta. En minä häntä ennenkään mitenkään inhonnut, aikaisempi tyyli vain ei erityisemmin iskenyt minuun. Uudempi Antti Tuisku sen sijaan on hauskaa kuultavaa, koko tyypistä huokuu jotain ihanaa positiivisuutta. Tämänkaltaista musiikkia on kiva kuunnella, kun kaipaa jotakin kevyempää.

Perinteisen ja uuden sekoitusta on oikeastaan myös Signgirlsin viittomavideo. Itselleni viittomakieli on tuttua lähinnä Ylen viittomakielisistä uutisista, kun telkkari on sattumalta jäänyt auki niiden ajaksi. Viittomakieli on näyttänyt jotenkin hankalalta ja ehkä uutisten kuivakasta luonteesta johtuen, viittomakieleen itseensä on mielessäni yhdistynyt myös jonkinlainen tylsyyden mielikuva. Tämä video on kaikkea muuta. Siinä on nuorekasta menoa ja meininkiä, viittomat näkyvät tulevan helposti ja ne ovat kauniita tavalla, johon en ole ennen kiinnittänyt huomiota. Kun kappale soi taustalla, eri viittomat yhdistyvät selvästi näin kuulevalle viittomaummikollekin sanoihin, niiden ikään kuin tajuaa tosiaan tarkoittavan jotain. Laulu on kaunista lyriikkaa täynnä ja saman lyyrisyyden voi nähdä konkreettisesti tyttöjen viittomisessa. 

Todellakin sekoitetaan uutta ja vanhaa koulua, pidetään hauskaa ja ollaan sellaisia kuin olemme. Uudet versiot avaavat niin kiinnostavasti näkökulmia tuttuihin asioihin, ja tylsäähän tässä tulisi jos mikään ei koskaan muuttuisi. Vanhan kappaleen versioiminen uudella tavalla tuo mainiosti esiin näiden eri aikakausien välisiä muutoksia. 

Eipä sitten muuta kun että sata salamaa AAAH u uuu u, satasatasatasata, sata salamaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti