sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Viikon biisi: Soap



God, I wish I never spoke
Now I gotta wash my mouth out with soap
Melanie Martinez on artisti, josta pidän kovasti. Hänellä on kaunis ääni, mielenkiintoisia kappaleita ja  hänen videoidensa estetiikka uppoaa minuun täysillä. Soap ei ehkä ole suosikkikappaleeni häneltä - minusta tuntuu, etten saa siitä yhtä syvällistä otetta kuin muutamista muista hänen kappaleistaan - mutta se valikoitui viikon biisiksi muista syistä.

Käsi ylös, jotka tiedätte tunteen, kun jokin sosiaalinen kanssakäyminen on tuntunut menevän hyvin, on ollut ehkä hauskaakin, mutta jonkin ajan kuluttua omassa rauhassa mietittynä iskee suunnaton häpeä. Sitä tunnetta minä olen tässä viime päivät potenut, eikä se mikään uusi juttukaan ole. God I wish I never spoke.

Olimme perjantaina ripustamassa Kulttuuripajan ikkunagallerian (kaikki Tampereella olevat ja muutkin joilla on mahdollisuus; menkää ihmeessä katsomaan näyttely osoitteessa Itsenäisyydenkatu 23, Tampere, näyttely auki 30.5. asti). Aloitimme yhdeksältä aamulla ja iltapäivällä neljän aikoihin olimme lopulta valmiita. Minäkin häärin mukana koko päivän. Siinä tuli höpötettyä jos jotakin muiden ripustamassa olleiden pajalaisten kanssa, oli ihan hauskaa vaikka ripustamisessa olikin melkoinen työ ja valtavilla ikkunoilla varustetussa huoneessa oli tavattoman kuuma sellaisena aurinkoisena päivänä. 

Pari tuntia kotiin tuloni jälkeen oma toimintani alkoi vääntyä muistoissani idiotismiksi, sanomani asiat alkoivat kuulostaa joko ylimieliseltä päsmäröinniltä ja pätemiseltä tai sitten auttamattoman typeriltä vitseiltä, jotka ehkä voisi ymmärtää myös toisin, kuin olin tarkoittanut. Yhtäkkiä alkoi taas tuntua, että minua varmaankin pidetään tomppelina ja ihan hyvällä syyllä, kaikki olivatkin varmaan kivoja silkasta säälistä, ehkä ei kannattaisi näyttäytyä pajalla enää ikinä! 
Uh-oh, there it goes, I said too much, it overflowed
Why do I always spill?
Kulttuuripajalla olen muutenkin huomannut olevani toisinaan suorastaan puhelias. Sanoja vain pulppuaa tulvana, jälkeen päin mieli kääntää sanotut asiat ympäri löytäen merkityksiä, joita en edes tullut ajatelleeksi. Pitikö siitäkin tyhjästä valittaa? Nyt se varmaan luulee mun vitsistä, että nauroin sille? Olinko liian itsekäs, höpötin vain enkä antanut tarpeeksi suun vuoroa toiselle? Pitävätkö ne minua nyt itsekeskeisenä, kun toin esiin itseltäni löytyviä samankaltaisia ongelmia, jotka tarkoitin esimerkiksi siitä, ettei juttukaveri ole yksin ongelmiensa kanssa, kuulostiko vertaistuki sittenkin vain itsensä korostamiselta? Tekee mieli pestä suu saippualla. Ehkä jollain putkienavaussaippualla, ehkä se polttaisi kaiken kuonan kunnolla irti ja sisuskaluni siinä samalla, kunnon kevätsiivous! No ei, en minä sellaista myrkkyä oikeasti vetäisi, kuulostaa hirvittävän ikävältä tavalta kirjautua ulos.

Tämä on nyt puhtaasti "it's not you, it's me" -tilanne. Kukaan ei ole pajalla ollut minulle ilkeä tai antanut aihetta tuntea tarvetta tukehduttaa itseni tyynyllä sanomisieni tai minkään muunkaan vuoksi. Ihmiset ovat olleet kivoja. Minun aivoni sen sijaan eivät. No, huomenna meillä on taas pajalla toimintaa ja on varmaan ihan hyvä nähdä taas muita, ettei tämän kauempaa ehdi muhia itseinhossa.

Tällaisiin fiiliksiin ja ajatuksiin Soap minun mielessäni yhdistyy. Kappale linkittyy ehkä vähän enemmän myös romanttiseen rakkauteen (Should've never said the word "love", jne.) mutta siihen osaan kappaletta en itse juurikaan samaistu. Tämä varmaankin osaltaan vaikuttaa siihen, että tästä itse kappaleesta ei ole kovin syvällistä analyysia, vaan tämäkin postaus on taas lähinnä omien fiilisten ja kuulumisten pohdintaa jonkin biisin varjolla. Joka tapauksessa Melanie Martinez on suosikkiartistieni joukossa ja on mukava päästä jakamaan myös tätä ilosanomaa blogissani.


Ikkunagalleriasta muuten vielä sen verran, että teosten tekijälistoista ette tule löytämään ketään Kristiina O:ta, tämähän on tosiaan kirjoittajanimi, jonka avulla minun on helpompi olla blogissa muilta osin avoin ja rehellinen. Voitte käydä siellä näyttelyssä katselemassa töitä ja arvailla, että mikäköhän minun oikea nimeni on, tai ei tarvitse nähdä sitä vaivaa, voitte vain nauttia meidän pajalaisten taiteesta.

2 kommenttia:

  1. Tiiän niiiin ton tunteen kun jälkeenpäin alkaa miettiä omia puheitaan..Mistä se oikein johtuu? Välillä tekis vaan mieli hautautua sänkyyn ja hävetä. Ja martinez on munkin yks lemppareista, vähän erilaisempaa musaa mitä tuolta radiost kuuluu kokoajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kun tietäis! Varmaan ongelmaa vois lähteä purkamaan jostain alhaisesta itsetunnosta, sosiaalisiin tilanteisiin kohdistuvista ahdistustiloista ja muista tämän sortin asioista, mut ku eipä nekään ihan tosta vaan ratkea @__@

      Jee, kiva kuulla, et muutkin kuuntelee tätä artistia, on kyllä ihanasti oma tyylinsä hänellä!

      Poista