torstai 28. heinäkuuta 2016

Esteettinen


Huomaatteko joskus kiinnittävänne huomiota jonkin arkisen asian kauneuteen? Saman jutun on nähnyt lukemattomia kertoja, samassa maisemassa kävellyt monet kerrat monien vuosien aikana. Sitten jonain päivä sitä katsoo jotenkin eri tavalla tai tarkemmin. Huomaa yksityiskohdan. Ihastelee kokonaisuuden idylliä. Minusta on mukavaa katsella ympäristöä kameran etsimen kautta ja antaa sen rajata esiin kauneutta paikoissa, joita en ehkä ole ennen katsonut kunnolla.

Jo jonkin aikaa joutilaana ollut heinäpelto oli kasvanut täyteen värikkäitä kukkia, jotka ylettävät minua rintaan. Apila ja hiirenvirna ilahduttavat kimalaisia. Kukkien ympärillä kuului katkeamaton surina. Perhosia lenteli niitäkin kukasta kukkaan, leppäkerttuja tuli vastaan monella korrella. Aurinko paistoi.

Tänään päivä oli pilvisempi, mutta Mustikka nautti siitä silti. Ruosteinen pyöräteline on viileä tyyny kesäpäivänä. Hieman sateisina ja harmaina päivinä pihapiirin värit tuntuvat korostuvan, ja kissat ovat parasta seuraa kuvausreissuilla.


Tänään kävellessäni tulin ajatelleeksi tarinoita. Tänään tarinat toimivat suodattimena kamerassani katsellessani tuttuja asioita. Huomasin viehättyväni navetan tiiliseinällä olevasta likaisesta ikkunasta, koska sillä voisi olla monenlaisia tarinoita, sillä on monenlaisia tarinoita. Elettyä elämää. Sisäpuolelta navetan ikkunat ovat hämähäkinseittien peitossa, eikä niitä ole kovin montaa kertaa pesty. Pikkusiskoni päätti eräänä vuonna yrittää korjata tilanteen ja hämähäkkejä uhmaten kävi kuuraamaan likaisia laseja. Puhdasta sanan varsinaisessa merkityksessä ei tullut, mutta navettaan pääsi huomattavasti enemmän valoa kuin ennen. Kissat pyydystävät silloin tällöin ötököitä ikkunalaudoilta. 

Näin kuluneihin paikkoihin on liityttävä paljon nostalgiaa. Kai sitä näin parikymppisenä sitten on jo sopivaa alkaa nostalgisoida vanhoja hyviä aikoja. Tai olivatpa hyviä tai huonoja, aikoja ne ovat silti. Pariin vuosikymmeneen sisältyy jo siihenkin monia aikoja, ja mitä aika muka on, jos ei tapahtumien sarjoja? Tapahtumista syntyy tarinoita, ja se ajatus miellyttää minua. On häkellyttävää, miten vähän nämäkin paikat ovat muuttuneet, vaikka pihan kukat istutetaan kesäisin uudelleen ja lemmikit ovat vaihtuneet toisiin ajan saatossa. Aina sitä toivoo, että näiden tällä hetkellä olemassa olevien eläinten kanssa saisi hankkia vielä useita uusia muistoja tapahtumasarjojen helminauhaan. Ettei mitään pahaa tapahtuisi niille ja ne saisivat elää pitkään. Nyt minä ajattelen jo tulevia hetkiä, jotka voisin joskus muistaa; siihen ajatukseen sisältyy oletus, että minäkin olen elossa kokemassa ne hetket. Minä olen kai viime päivinä aivan erityisesti huomannut, miten kaunista tämäkin elämä voi olla. Joskus tuntuu, että estetiikka on suuri minua hengissä pitävä voima, ja erilaiset esteettiset kokonaisuudet ja mielikuvat niitä, jotka saavat elämän tuntumaan vaivan arvoiselta. Ei tässä muutenkaan mitenkään huonosti ole viime aikoina mennyt, en minä sillä. Kävin suorittamassa yhden tentin (hyväksytty arvosanalla 5) ja pari kertaa olen huomannut odottavani syksyä ja koulun alkua. Todella odottavani. Mutta kotiympäristön romantisointi ja kissaystävien seura ei koskaan ole pahaksi, jos minulta kysytään.


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Blogger Recognition Award



Ihana Miiau blogista La muse de poupée Docteur antoi minulle tällaisen palkinnon, kiitos paljon! Ilahdun tällaisista suuresti, vaikka minulla on paha tapa unohtaa vastata. Sitä ajattelee, että teenpäs postauksen myöhemmin, kun on paremmin aikaa, ja seuraavaksi asian muistaakin sitten joskus monen viikon päästä. Tässäpä tämä nyt kuitenkin tulee!

Ohjeet:
x Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
x Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
x Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
x Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
x Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Kuinka aloitin bloggaamisen?

Ensimmäisen blogini taisin aloittaa suunnilleen 18-vuotiaana. Pidin tuolloinkin jo kirjoittamisesta ja kaipasin kovasti huomiota, joten siinäpä ne syyt kai pähkinänkuoressa olivatkin. Toisekseen minulla oli tuohon aikaan ollut oma tietokone jo sen verran kauan, että tekniset ja yksityisyyteen liittyvät asiat myös mahdollistivat blogin pitämisen. Meidän kotonammehan oli pitkän aikaa vain yksi tietokone, joka sekin oli yhdistetyssä olohuone/keittiö-tilassa, joten kovin yksityisiä asioita ei tehnyt mieli siinä hoitaa. Olin toki myöskin sellainen vähään tyytyvä kiltti tyttö, että enhän minä mitään tietokoneita tai nettejä niin tarvitsisikaan... Tämä uhkaa nyt kovasti siirtyä sivuraiteille.

Lyhyesti sanottuna minulla oli tarve ilmaista itseäni ja saattaa tekstejäni muidenkin luettavaksi, halusin saada kommentteja ja päästä tekemään oman näköiseni blogi omille jutuilleni. Bloggaaminen alkoi noihin aikoihin nousta muutenkin yhä enemmän teinityttöjen suosioon, joten kaipa minäkin siinä sitten mukana, vaikka tietenkin tein omasta blogistani mahdollisimman Persoonallisen™. Sen jälkeen olen lopettanut ja aloittanut jokusen blogin, tämän nyt viimeksi, kun edellinen ei enää tuntunut sopivan sille minälle, joka minusta oli tullut. En ole koskaan ollut hyvä pitämään yksityistä päiväkirjaa, mutta bloggaamatta en malta olla.


Ohjeita aloitteleville bloggaajille

Monesta paikasta varmasti saa ne ohjeet, että blogin aihe kannattaa valita omien kiinnostusten mukaan (minä en oikeastaan koskaan ole osannut valita blogeilleni mitään selkeää aihetta, mikä on minulle toiminut ihan hyvin), ja että pitää blogata itsensä eikä lukijoiden vuoksi. Lukijat ja kommentit ovat kuitenkin kivoja (miksipä muuten pitää julkista blogia?), ja niidenkin haluaminen on ok. On ok puunata blogiasi pilkun tarkasti lukijaystävälliseksi, ja ihan yhtä ok olla välittämättä niistä. Bloggaamisen pitäisi olla kivaa, joten toimi niin, kuin sinusta tuntuu kivalta. 

Ulkoasuun löytyy netistä paljon kaikkea kivaa, jos ei itse halua tai osaa erityisemmin koodata, eikä bloggerin mallin suunnittelutyökalu tunnu riittävän. Esimerkiksi kivoja taustoja ynnä muuta löytää ainakin seuraavista linkeistä: Shabby Blogs ja Cute n Cool, sekä varmasti myös googlettamalla (varmista, että käyttämiäsi taustoja ym. saa tosiaan käyttää vapaasti). Ohjeita blogin muokkaamiseen löytyy myös monista paikoista, moni ongelma ratkeaa ihan googlettamalla ja esim. blogeista kuten Koodikielellä ja Blogikoodeja. Go nuts! 

Postausten teksti kannattaa käyttää jonkin oikolukuohjelman läpi ennen julkaisua. Itselläni tulee poikkeuksetta joka tekstiin useampiakin lyöntivirheitä, jotka huomaan Wordin ansiosta (ps. jos huomaatte blogissani kirjoitusvirheitä, vinkatkaa ihmeessä, että pääsen korjaamaan ne pois!). Voit tietenkin kirjoittaa juuri niin rennosti tai virallisesti kuin haluat, mutta yleisesti ottaen kirjoitusvirheetön teksti antaa blogista paremman kuvan potentiaalisille lukijoille - jos siis päätät välittää lukijoista.

Picmonkey on oikein hyvä kuvienkäsittelytyökalu, joka riittää ainakin tällaiseen perusbloggaamiseen, jota olen itse harrastanut. Blogikuvien muokkaaminen ja esimerkiksi bannerin tekeminen onnistuvat omasta mielestäni oikein mainiosti.

Joskus itse kullakin iskee ideakato, vaikka tekisi mieli postata (jos ilmaiset kärsiväsi inspiraatiokadosta, joudut ehkä kohtaamaan kommentin "miksi pidät blogia, jos et edes aiheita keksi itse!", mutta joskus ulkopuolelta tuleva inspiraatio on kullan arvoinen). Hiljattain törmäsin (englanninkieliseen) blogiin, joka postaa joka päivä idean postaukseen (yleensä ne ovat olleet yhden sanan aihe-tehtäviä): The Daily Post. Ideoita voi saada myös muiden blogeja lukemalla, seuraamalla uutisia ja ottamalla postauksessa kantaa johonkin, tai vaikka googlettamalla jotakin sellaista kuin "blog prompts" tai jotain muuta sellaista. Tärkeää on, että tulipa idea mistä tahansa, se kiinnostaa sinua jollakin tasolla. 

Blogin voi lisätä esimerkiksi Blogipolkuun tai muihin vastaaviin sivustoihin, jolloin ihmisten on helpompi löytää blogisi.

Jos otat netistä kuvia, tarkista, saako niitä käyttää, ja linkitä niiden lähde. Et varmaan haluaisi kenenkään kopioivan omia kuviasi lupaa kysymättä. 

Blogisi ei tarvitse olla täydellinen, ja sinulla on aikaa muokata ja kehittää sitä hiljalleen haluamaasi suuntaan! Et todennäköisesti ole alan ammattilainen (tai bloggaamisessahan yhdistyy monta alaa; verkkosivun suunnittelu, kirjoittaminen, valokuvaus...), eikä bloggaaminen todennäköisesti ole palkkatyötäsi. Tämä kannattaa muistaa myös muille kommentoitaessa. Harrastelijabloggaajalta ei pitäisi vaatia ammattimaista tasoa, vaikka jotkut ns. maallikkojenkin blogit toki ovat erittäin laadukkaita.


Uudet haastettavat

Tämä on taas se vaikea osuus. Tulee kauhea paniikki, että uskallanko minä nyt sen tai sen mainita, kun se on niin cool ja minä olen vaan tämmönen D: Tai jos antaa palkinnon tuolle, niin pahastuuko tuo kun en sitä huomioinut!

Tiedän, että tämä on vähän huijausta, eikä ollenkaan sama asia, mutta palkinnon saa ottaa vastaan, kuka haluaa! Erityisesti tyrkyttäisin palkintoa lukijoilleni, mutta muutkin saavat tämän haasteen tästä ottaa, jos mieli tekee!

Palkinnon ideahan on tuoda näkyvyyttä, mikä tällaisessa haastamisessa ei niin hyvin toimi. Niinpä tulin ajatelleeksi tällaista järjestelyä: jos teet haasteen (ja kiittelet postauksessa minua linkin kera), linkkaa kyseinen postaus tämän postauksen kommentteihin, niin teen linkeistä erillisen postauksen. Sanotaan, että aikaa on vaikka pari viikkoa, eli 9.8. asti on aikaa linkata. Tämän jälkeen kerään linkin jättäneet blogit omaan pieneen promo-postaukseen. Laittakaa linkki tosiaan suoraan omaan Blogger Recognition Award -postaukseenne.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Minä heräsin ukkoseen




Periaatteessa olin ollut hereillä jo jonkin aikaa, makasin sängyssä ja suunnittelin viettäväni siten vielä hyvän tovin lukien kirjaa, räpläten kännykkää tai muuten vain haaveillen. "Unitellen", kuten isä kutsuu sitä, kun aamulla heräämisen jälkeen jääkin torkkumaan, miettien että "vielä viisi minuuttia" tai yrittäen saada kiinni unesta, joka kovaa vauhtia on haalistumassa mielestä. Olen muuten huomannut, että kun otan illalla Mirtazapinia nukahtamislääkkeeksi, näen merkillisiä ja hyvin todentuntuisia, eläviä unia. Useimmiten unet ovat miellyttäviä, vaikka niissä olisikin synkkiä elementtejä mukana. Unia katsellessani usein tunnen surun, pelon tai ahdistuksen samaan tapaan kuin jos katsoisin jotakin tv-sarjaa; voin eläytyä vahvastikin, mutta tiedän itse olevani turvassa. Ilman nukahtamislääkettä muistan unistani vähemmän ja sekin muisto luisuu nopeammin pois kuin nukahtamislääkeunet.

Lojuin sängyssä pää täynnä raskasta untuvaa. Olin avannut ikkunan, jonka kautta kantautui pihan toisella puolella olevan päiväkodin (tai jonkin sellaisen, en oikeastaan tiedä) pihalta lasten ääniä. Iloisia huudahduksia, ajoittaisia kiljahduksia, leikin ääniä. Sitten jyrähti ukkonen, lasten kiljahtelu nousi hetkeksi ja kohta he ilmeisesti menivätkin sisälle ukkosta karkuun. Kiirehdin ikkunan ääreen, mutta yhtäkään salamaa en nähnyt. Täältä yhdeksännestä kerroksesta niitä on yleensä hieno katsella.

Pidän sateesta, ukkosesta ja myrskystä. Varsinkin täällä Tampereella, kun sähköjen tai netin katkeamista ei tarvitse pelätä samalla tavalla kuin vanhempieni luona keskellä metsää. Täällä voi katsella luonnonvoimia ilman huolta. Rakastan kesää ja lämpöä, pidän niistä paljon enemmän kuin talven kylmyydestä. Olen nauttinut viimeaikojen aurinkoisista päivistä. Mutta miten raikkaalta tuntuikaan, kun niiden kuumien päivien jälkeen tuli sade. Ilma tuoksuu puhtaalta. Toivon hartaasti, että kesäisiä päiviä on vielä tulossa, mutta väliin sopii ihanaksi vaihteluksi myös sade. Jos saisin tilata ihanteellisen sään ilmanhaltioilta tai joltakin muulta, sisältäisi se sekä sadetta että paistetta, silloin tällöin myös ukkosta ja myrskyisää tuulta. Vaihtelu virkistää, tiedättehän. Tein itselleni tämän hetken lempiteetäni, Pirkan Musta tee lajitelmasta löytyvää "siniset marjat" -teetä, ja palasin ikkunani ääreen katsomaan, miten sade putosi maahan kovalla voimalla.

Ukkonen taukosi, sadekin ennen pitkää. Minä kuuntelin Eliza Rickmanin O, You Sinners -albumia ja lauloin mukana. Fiilistelin sadepäivän harmaata valoa huoneessani, napsin valokuvia.

Kävin perjantaina tekemässä sähköisen tentin, ensimmäinen opintosuoritukseni sitten viime marraskuun. Tuntui, että se meni hyvin. Tentissä oli kaksi kysymystä ja kumpaankin osasin vastata ainakin runsaalla määrällä sanoja, enkä usko sisällönkään aivan kauheasti metsään menneen, näin ainakin toivon. Tuloksia odotellessa.

Tenttiä tehdessä ja siihen lukiessani huomasin tuntevani, että eihän tämä niin mahdottoman vaikeaa olekaan. Ehkä tästä tuleekin jotain, ehkä minä sittenkin pystyn ja voin. Kirjastossa käydessäni innostuin lainaamaan myös pari kirjallisuustieteeseen liittyvää tietokirjaa, jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta ja ehkä jopa hyödyllisiltä kandiani varten. Minusta tuntuu, että tämän pitkän sairaslomani aikana olen kuin olenkin onnistunut lataamaan itseeni uutta opiskeluenergiaa. Olin kauan poissa yliopistoon liittyvistä asioista, ja nyt tenttini tiimoilta tunsin jotakin samankaltaista kuin opinnot aloittaessani. Melkein jopa odotan uuden lukukauden alkua.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kuiskausten talo


Jaan teille nyt erään keväällä kirjoittamani novellin, jonka löydätte kokonaisuudessaan omalta sivultaan. Kirjoitin tämän erästä novellikilpailua varten, mutta menestystä ei siltä saralta herunut. Tyylilajiltaan tämä on jotakin kauhun tapaista, yliluonnollinen ainakin on läsnä. Toivottavasti pidätte, ja kommentit olisivat uskomattoman ihana asia!

Tässä talossa äänet kumartuvat ympärille eivätkä jätä hengitystilaa. Minä olen yrittänyt jättää ne huomiotta, voi miten olenkin yrittänyt. Mistään ei ole apua ja minua vaivaa kalvava aavistus, että jonakin päivänä minä olen yksi niistä. Jonakin päivänä minä olen ainoastaan narisevissa käytävissä vaeltava ääni. 
Minä en ole kertonut kenellekään. Pidin niitä harhoina, tietenkin. Niin kauan olikin hyvä, kun saatoin uskoa sen kaiken olevan oman pääni sisällä. Sitten tuli se päivä, kun Sara kysyi aamiaisella, olinko kuullut ullakolta askelia ja hyvin vaimeaa puhetta. Kuin olisimme yhä asuneet kerrostalossa, jossa naapurit jatkavat metelöintiään yömyöhään. Mietin hetken, pilailiko hän kustannuksellani, mutta pikkusiskon silmät olivat vakavat. En vastannut mitään ja ehkä hän arveli minun pitäneen häntä hulluna, koska hänkään ei tuonut asiaa enää myöhemmin esiin. Sara on alkanut nukkua yölamppu päällä.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Helsinki Pride 2016



Kaverini ehdotti, että osallistuisimme taas Pride-kulkueeseen. Samaisen kaverin kanssa osallistuin tähän värikkääseen hulinaan ensimmäisen kerran toissavuonna, jonka jälkeen pidimme vuoden väliä ja nyt innostuimme taas marssimaan. Ihmisiä, värejä ja ääntä ei tapahtumasta ainakaan puuttunut ja tänä vuonna rikottiin taas osallistujaennätys; ainakin Hesari uutisoi, että marssille osallistui noin 30 000 henkeä. 

Aurinko porotti kuumana, ja olisikin kannattanut suojautua siltäkin vielä sateenvarjolla. Tällä kertaa muistin sentään aurinkorasvan (toisin kuin viime kerralla, jolloin muistoksi jäi melkoiset auringonpolttamat), joskaan en sitten tajunnut levittää sitä niskaan ja yläselkään. Minulla oli asu, johon kuului viitta, minkä takia en kyseistä aluetta tajunnut rasvailla, mutta puistojuhlassa heitin viitan pois ja nyt olen sitten varsinainen punaniska. No, tajusin palamisen sen verran hyvissä ajoin, että ehdin jäähdytellä ja kosteuttaa ihoa melko hyvin, eivätkä palaneet alueet nyt tunnu erityisen kipeiltäkään.

Kulkueessa osan matkaa kulki edessäni vallan hurmaava nainen, ei aivan nuorimmasta päästä, jonka käsi näkyykin yllä olevassa kuvassa pitelemässä lippua. Eräässä vaiheessa kulkueen pysähtyessä vähäksi aikaa, hän pyysi minulta ja ystävältäni lupaa ottaa meistä kuva. Tullessamme kohtiin, joissa kuulimme kovana pauhaavaa musiikkia, hän tanssahteli iloisesti lippunsa kanssa ja silloin tällöin intoutui huutamaan "Happy Pride!" Hänen liehuvan lippunsa perässä kuljettaessa oli helppo päästä oikeaan Pride-tunnelmaan.

Kaverini keksi, että olisi kiva käyttää tilaisuus hyödyksi ja pukeutua oikein naamiaisasuihin. Hyvin innostuneen aivoriihen seurauksena päädyimme metsähaltijateemaan, jota täydensivät ja selittivät kylttimme: "Täysin luonnollista" ja "Luonto ≠ heteronormatiivinen". Yllä oleva kuva on otettu perillä puistojuhlassa ja olen jo ehtinyt heivata viitan harteiltani. Sateenkaarilasitkaan eivät olleet osa asujamme ja meikkini on levinnyt melko tehokkaasti, mutta ainakin askartelemani haltiakruunu tästä erottuu joten kuten. 

Ja voi miten paljon ihmisiä puistojuhlassa olikaan! Hyvä kun alueella pääsi ihmisjoukon seassa kulkemaankaan! On tietenkin hienoa, miten paljon joukkoa oli lähtenyt mukaan Prideen, ja tunnelma oli mitä mainioin. Varjoisia istumapaikkoja olisi saanut olla enemmän ja isot väkijoukot ja meteli alkavat yleensä jossain vaiheessa väsyttää minua. Kotimatkalla bussissa istuessa kyllä sitten jo huomasi senkin, että on tullut vähän käveltyäkin. Olin iloinen, että olin valinnut lenkkarit yksien vähän sievempien kenkien tilalle, ja nostan kunnioituksella hattua niille, jotka suoriutuivat tuosta hulinasta sellaisilla koroilla, joilla minä tuskin saisin otettua edes paria askelta! 

Puistojuhlassa oli tietenkin runsaasti kaikenlaisia kojuja; ruokaa tai erilaisia tavaroita myyviä kojuja ja sitten eri järjestöjen ja puolueiden edustuksia. Yhdestä kojusta ostin söpöt LumiWAU-kissakorvikset (jollaisia muiden tuotteiden ohessa löytyy myös netistä lumiwau.com, ja koodilla RAINBOWS pitäisi saada 15% alennusta). Toinen ostos oli pieni sateenkaarilippu. Monista kojuista tietenkin sai myös ilmaista tavaraa, joista esimerkki näkyy alimmassa kuvassa. Kaikki, missä oli sateenkaaren värejä, kiinnitti huomioni ja muutenkin ilmainen tuppaa vetämään minua puoleensa. Tämä ajatus putkahti päähäni juuri, kun ohitimme Kokoomuksen kojua, josta meille tarjottiin ilmapalloja. Seuraava ajatus olikin: no ei nyt ihan mitä vaan ilmaiseksikaan ota. Sitä paitsi, ne ilmapallot olivat ihan tylsän näköisiäkin, ei minkäänlaista sateenkaarta missään. Ne pallot jäivät siis ottamatta.

Eniten ilahduin sateenkaarenvärisestä avainnauhasta. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että avainnauha voisi olla kätevä ja auttaa avaimien löytämisessä milloin mistäkin. Ei ollut vain tullut missään vastaan sellaisia tai en ollut muistanut etsiäkään, ennen kuin puistojuhlassa sellainen ojennettiin minulle. Ja vielä noin hieno! Siinä ei edes ole kovin isosti ja näkyvästi mitään mainosta. Pienesti ja siisti vain lukee, että avainnauhan antanut taho on European United Left • Nordic Green Left. Lisäksi pinkki kangaskassi vaikuttaa kivalta ja käytännölliseltä.

Kotiin päästyäni jaksoin hädin tuskin raahautua suihkuun ja syödä ennen kuin vetäydyin sänkyyn ja nukuin tyytyväisesti puolisen vuorokautta.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                           

PS.
Jos kaipaat kesätekemistä, käy ihmeessä osallistumassa Haasvaa kirjoittamista -blogin Kesähaasteeseen! Tehtäviä kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyen, sekä irl tehtävää kylähulluilua ja muuta puuhaa. Osallistujien kesken saatetaan arpoa palkinto!