lauantai 3. joulukuuta 2016

Väsyttää...


Tämä blogi näköjään skippasi kesän lisäksi vielä syksynkin. Kesällä viihdyin muun tekemisen parissa, syksy toi mukanaan uuden lukuvuoden (sairasloma on ohi), mutta viime aikoina olen vain ollut väsynyt. Niin paljon vaivaa viitsiä kirjoittaa tekstiä, siirtää kuvia tietokoneelle ja editoida niitä, asetella kaikki blogiin julkaisukelpoiseksi kokonaisuudeksi... Mihin ihmeeseen minä olen kadottanut innostuksen näihinkin juttuihin? Ehkä se on yksi niitä asioita, joiden aloittaminen tuntuu taas ihmeen työläältä, vaikka tiedän, että sen tekemisestä tulisi parempi olo. Itseilmaisua ja niin edelleen.

Syksyn tullen olin hyvinkin energinen. Kesän lopulla suorastaan odotin koulun alkua ja olinhan suorittanut kesällä pitkästä aikaa tentinkin loistavalla arvosanalla. Sairasloma tosiaan loppui ja syyskuusta alkaen olen taas ollut opintotuen piirissä. Otin lukujärjestykseeni kunnianhimoisesti pro seminaari -kurssin, jonka yhteydessä siis on tarkoitus saada tehtyä kanditutkielmaa. Sen lisäksi ilmoittauduin englannin luovaan kirjoittamiseen ja yhteen sivuainekurssiin, jonka lopetin alkuunsa huomattuani sen olevan vaativampi kuin olin arvellut ja todettuani, etten oikeastaan edes tarvitse kyseistä kurssia.

Syksyllä alkoi myös YHTS:n maksama lyhytterapia, johon sisältyy korkeintaan kymmenen käyntiä yksityisellä psykologilla. Minulla on jäljellä vielä ainakin yksi kerta, silloin katsotaan että sovitaanko vielä yksi tapaaminen sen jälkeen vai onko se siinä. Nuo terapiakäynnit ovat tuntuneet jotenkin intensiivisemmiltä kuin aikaisemmat juttutuokioni YTHS:llä, ja olen tapaamisten jälkeen tuntenut oloni väsyneeksi ja ikään kuin tulehtuneeksi, ainakin sen lopun päivää ja yleensä seuraavankin. Sitä se kai on, kun kipeitä asioita kaivetaan esiin, mutta se on kai tarpeellista, jotta kyseiset henkiset mustelmat pääsisivät paranemaan. 

Pro seminaari -kurssi jäi siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt alkaa palauttaa osasuorituksia. Miksi on niin vaikeaa ottaa ja lukea asioita itse valitsemastaan aiheesta? Miksi on niin vaikeaa etsiä tietoa, kun ongelma on nimen omaan se työhön ryhtyminen ja tekstien lukeminen eikä niinkään se, etten tietäisi mistä aloittaa? En saanut tekstiä syntymään, en saanut tutkielmaa edistettyä, jättäydyin pois kurssilta. Terapiassakin psykologini kanssa puhuimme, että se on varmasti hyvä ratkaisu ja otan sen kurssin uudestaan sitten keväällä, mutta silti oli luovuttajafiilis sen jälkeen. 

Luovan kirjoittamisen kurssi sentään näyttäisi tulevan täyteen. Siitä puuttuu enää yhden pienen jutun palautus. Oppitunnit on käyty, tekstit kirjoitettu ryhmätovereiden tekstit kommentoitu. Pääni tahtoo edelleen toimia englanniksi mikä hankaloittaa omien suomenkielisten kirjoitusprojektieni edistämistä. Pitäisi lukea joku suomenkielinen kirja. En olekaan lukenut kirjoja taas pitkään aikaan. Suosituksia otetaan vastaan.

Ja voi miten pimeää on koko ajan! Asiaa ei juurikaan auta se, että vuorokausirytmini on päin mäntyä taas, kun minulta on jäänyt ilmoittautumatta kulttuuripajallekaan nyt tässä jaksossa. Että ihmekös se, jos väsyttää koko ajan, kun nukkuu koko päivän eikä tee mitään järkevää. 

Parisen viikkoa sitten tuli täyteen vuosi siitä, kun soitin YTHS:lle mielenterveysongelmistani. En oikein osaa sanoa, onko minulla nyt parempi olo, mutta ainakin voin tuntea tekeväni asialle jotakin. Ja yhden erityistaidon olen tämän kyseisen vuoden aikana oppinut; osaan hyvin peittää itkemisen jäljet. Minä nimittäin itken lähes poikkeuksetta puhuessani jollekulle ääneen ongelmistani. Tunnin vetistelyn jälkeen rauhoittuminen ja meikin korjaaminen vessassa tekevät ihmeitä. Meikkaaminen itsessään rauhoittaa minua, erityisesti tykkään terapian jälkeen laittaa huulipunaa. Se antaa jotakin mihin keskittyä ja kotimatkaa varten hieman lisää itsevarmuutta kun pitää astua ihmisten ilmoille.

Tämä kuva on otettu viimeisimmän terapiakäynnin jälkeen. Tunti itkemistä, puoli tuntia rauhoittumista ja vähän meikkiä. Oven toisella puolella soi radiosta Queenin The Show Must Go On, mikä tuntui kovin sopivalta siinä tilanteessa. Pinkit pääkallokorvikset löysin kirpparilta.

Toivottavasti teillä on ollut mukava syksy.

2 kommenttia:

  1. Oli mukava lukea pitkästä aikaa kuulumisiasi, tsemppiä! Toi huulipuna sopii sulle. :)

    VastaaPoista