torstai 30. maaliskuuta 2017

Virkatut kiemurakorvikset


Tänään tapahtui jotakin ennenkuulumatonta: vieras ihminen puhui minulle bussissa! Tämähän on suomalaiselle lähestulkoon traumamateriaalia, mutta tällä kertaa kyse oli kehuista, joten tämä yllättävä tilanne jäi positiivisen puolelle. Käytävän toisella puolella istuva nainen kehui korvakorujani sanoen niiden olevan kaunis keväinen väripilkku, joka erottui pirteästi harmaan takkini kontrastina. Kyseessä olivat itse virkkaamani keltaiset korvakorut, joiden ohjeen ajattelin jakaa nyt blogiini. Malli on niin yksinkertainen, että sopii aloittelijallekin.

Tarvitset:
  • Lankaa ja virkkuukoukun langan paksuuden mukaan
  • Korvakorukoukut

Eri paksuisista langoista tulee luonnollisesti eri kokoisia korvakoruja, joten tähän voi valita ihan oman mielensä mukaan tai vaikka hyödyntää kotoa löytyviä ylijäämälankoja.

Ohje:
Virkkaa 15 ketjusilmukkaa. Virkkaa kaksi pylvästä kolmanteen silmukkaan koukulta lukien. Virkkaa kolme pylvästä jokaiseen ketjusilmukkaan kerros loppuun. Kiinnitä korvakorukoukku ja päättele langat. Tee toinen koru samalla tavalla.

Spiraalimainen muoto syntyy, kun silmukat eivät mahdu olemaan suorassa rivissä vierekkäin. Korviksen pituutta voi muokata lisäämällä tai vähentämällä ketjusilmukkojen määrää.

Projekti on superhelppo ja ainakin voimakaan värisenä korut eivät jää huomaamattomiksi. Ja onhan se kiva sitten esitellä, että minäpä olen tehnyt nämä ihan itse. Mukavaa kevättä!

4 kommenttia: